Hei! En ole varmaan ainoa, joka on joskus toivonut, että moni arkikäytössä oleva tuote olisi ulkonäöltään pikkuisen kivempi. Varsinkin suurin osa ruoista ja elintarvikkeista on pakattu aivan susirumiin pakkauksiin. Pahimipia on erityisesti kaikki isot paketit (kuten murot), sillä niitä on vaikea mahduttaa pienessä keittiössä kaappiin piiloon sekä asiat, jotka olisi hyvä olla käden ulottuvilla esillä. …
Yhteistyössä Sika Design Hei! Yksi Vasara-messuosastomme sponsoreista oli tanskalainen Sika Design, joka on vuodesta 1942 valmistanut käsintehtyjä rottinkihuonekaluja. Moni ehkä tunnistaakin esimerkiksi jo klassikoiksi nousseet Renoir-keinun ja Michaelangelo-daybedin. Ajaton muotoilu on kestänyt tähän päivään asti ja rottinki materiaalina on suosituimpaa kuin koskaan. Jos meillä olisi vähän enemmän tilaa, hankkisin heti rottinkikeinun ihan jo siitäkin syystä, …
[mittaustagi] Yhteistyössä Tikkurilan kanssa Hei! Nyt on aika paljastaa, minkälaista ilmeen päivitystä olen kaikessa hiljaisuudessa tehnyt meidän makuuhuoneessa. Kimmokkeen asiaan toi Indiedaysin ja Tikkurilan yhteistyökampanja, johon pääsin onnekkaasti mukaan! Koska maalaan ja mietin eri värivaihtoehtoja paljon, tämä yhteistyö vaikutti musta erityisen kiinnostavalta. Useimmat meistä varmasti tunnistavat dilemman, joka liittyy oikean maalisävyn valintaan – menet maalikauppaan …
Hei! Nyt se messuviikonloppu vihdoin saapui ja ollaan päästy suunnittelusta toteutukseen! Saimme siis neljän bloggaajan voimin sisustettavaksi ja ideoitavaksi Botniahallissa nyt viikonloppuna järjestettäville Vasara-messuille oman bloggaajien osaston. Emme halunneet ihan perinteistä messuosastoa vaan kehittelimme sinne myös tekemistä kävijöille. Huomenna lauantaina klo. 10 alkaen 50 kiinnostunutta pääsee DIY-pajassamme toteuttamaan itse joko pienen hyllyn tai kukka-amppelin! Ja …
Hei! Tämän kuun lopussa 29-30. lokakuuta järjestetään Vaasassa isot rakentamisen ja asumisen messut, jotka kantavat nimeä Vasara-messut. Hieman yllättäen olen siellä itsekin mukana, sillä laitamme kolmen muun bloggaajan kanssa pystyyn bloggaajien oman messuosaston! Sisustamme Johannan kanssa osastolle huikeiden yhteistyökumppaneiden avustuksella viihtyisän loungen, johon voi tulla moikkaamaan meitä, sekä lisäksi tarjoamme Annan ja Heidin johdolla mukavaa …
Yhteistyössä Pentik Vaasa Hei! Jos kävit tänään Vaasan Pentikissä törmäsit varmaankin kolmeen pöytäkattaukseen, jotka ovat vaasalaisten bloggaajien tekemiä. Yksi pöydistä on minun käsialaa ja toiset Löytö-blogin Johannan sekä Mademoisella-blogia kirjoittavan Ellan. Kattauksista tuli kivan erilaiset, mikä kertoo hyvin Pentikin valikoimasta. Kattauksia oli arvonnan merkeissä myös mahdollista äänestää eli saa nähdä, mikä oli kävijöiden suosikki… 🙂 …
Yhteistyössä Lulu & Helinan kanssa Hei! Tänään mulla on ilo vinkata teille aivan ihanasta paperikaupasta, jonka takana on kuvittaja ja tekstiilisuunnittelija Kaisa Huotari. Mulle värit ovat kaikki kaikessa, joten Lulu & Helinan värimaailma sekä yksinkertaiset vaikkakin samalla yksityiskohtaiset aiheet uppoavat ja kunnolla! Kaisa suunnittelee kaiken kuvituksen itse, minkä lisäksi tuotteet on painatettu Suomessa. Korteissa vilahtelee …
[mittaustagi] Yhteistyössä Indiedays & Dermoshop Hei ja hyvää heinäkuuta kaikille! Dermoshop on nyt kesällä lanseerannut uuden Living-sarjan, jota pääsin Indiedaysin ja Dermoshopin yhteistyön myötä kokeilemaan. Dermoshopin tuotteet ovat mulle entuudestaan tuttuja erityisesti lasten hiustenhoidon osalta ja kun näin kuvat uudesta Living-sarjasta, halusin ehdottomasti tutustua myös siihen! Jo ensisilmäyksellä nimittäin on selvää, että nämä tuotteet erottuvat …
[mittaustagi] Yhteistyössä Indiedays & Albali Hei! Viime viikonloppu meni Etelä-Suomessa kauniissa järvimaisemissa ystävien mökillä. Koko edellinen viikko seurattiin lähes päivittäin säätiedotuksia, mutta toiveista huolimatta ilma oli pääosin sateinen. Sen ei silti annettu pilata tunnelmaa tai suunnitelmia – aikomuksena oli edelleen grillata sekä maistella Albalin viinejä Indiedaysin ja Albalin kampanjan myötä. Lauantai-illan menu koostuikin espanjalaiseen henkeen …