Hei! Poden materiaalista rakkautta jollain tasolla ihan jatkuvasti, se on semmoinen perusominaisuus mussa. Tulista ensihuumaa tulee koettua silti aniharvoin, sillä bloggaajana näkökenttä on koko ajan enemmän tai vähemmän alttiina kaikenlaiselle tavaralle. Mutta joskus joku juttu pääsee iskemään niin, että melkein sukat pyörivät jaloissa! Niin kävi tällä viikolla, kun kuva Cooeen pallomaljakoista tavoitti mykiöni. Pieniä, mattapintaisia …
ELÄMÄNI KOTI / JUHLAINSPIRAATIOTA
[mittaustagi] Yhteistyössä Indiedays ja Kodin1 Hei! Tämä viikko on mennyt ristiäisvalmisteluja miettiessä. Koska kyseessä on viimeinen tämän tyylin juhla meillä, haluan panostaa siihen vähän enemmän. Tähän liittyen Indiedaysin ja Kodin1:n yhteistyökampanja tuli aivan loistavaan saumaan, sillä sain sen puitteissa tilaisuuden kokeilla keittiöön juhlavampaa ilmettä sekä niitä sävyjä mitä olin ajatellut varsinaiseen kastejuhlaankin! Juhlastailaus sopii myös …
BLACK MARBLE
Yhteistyössä Abl-Laatat Keittiön ruokailutilan muutos tuli pari viikkoa sitten päätökseen, kun yksi hartaasti odotettu lava saapui meidän pihaan. Aiemminhan keittiöön oli jo tullut kahdesta keittiön yläkaapista koostuva kaapisto, mutta siitä puuttui sekä jalat että päälle jonkinlainen taso. Mietin pitkään erityisesti tuota tasoa ja päädyin lopuksi siihen, että haluan siihen jonkun ajattoman materiaalin, joka kestää käytössä. …
CREATIVE GIVEAWAY!
Hei! Täällä ei ole tapahtunut edistystä vauvahommien suhteen, joten polkaistaanpa käyntiin melko mukava arvonta! Sain nimittäinen jokunen viikko sitten kokeiluun Creativen uuden Sound Blaster Roar 2 -kaiuttimen, joka on kompakti paketti laadukasta ääntä kauniissa kuoressa. Rakastan tekniikkaa ja kaikenlaisia hifijuttuja etenkin, jos laitteet ovat helppokäyttöisiä sekä kokonsa ja ulkonäkönsä puolesta mietitty muuhun kotiin sopiviksi. Meillä …
EASTER AT MY TABLE
Hei! Uuden ruokapöydän saapumisesta lähtien on koko ajan ollut mielessä kokeilla minkälaisen vähän ”paremman” kattauksen siihen saisi aikaiseksi. Pääsiäinen tulee sen suhteen sopivasti, vaikka tällä hetkellä ruokailusuunnitelmat ovat jossain muualla kuin meillä kotona. Mutta voihan sitä kokeilla ihan huvikseenkin millaiselta kattaus näyttäisi, jos odottaisimme pääsiäiseksi muitakin vieraita kuin vain ehkäpä vauvaa :). Vaihto pyöreään pöytään …
SALAISUUS
[mittaustagi] Yhteistyössä Indiedays ja Tikkurila Hei! Lisää maalauskuun satoa! Täällä ei suinkaan ole keittiö ollut ainoana remontin kohteena vaan sen lomassa tuli toteutettua toinenkin projekti. Pääsin nimittäin mukaan Indiedaysin ja Tikkurilan yhteistyökampanjaan, jonka ideana oli toteuttaa yhteen huoneeseen keväinen uudistus sisäseiniä maalaamalla. Tikkurila on julkaissut tälle vuodelle oman Color Now 2016 -värikokoelman, johon on koottu …
AHVENTIE 21
Hei! Sain viime viikonloppuna mukavan tehtävän käydä ”kevytstailaamassa” ja kuvaamassa tuttuni remontoiman kaksion. Taitava remonttimies oli jälleen onnistunut päivittämään 60-70 -taitteessa rakennetussa talossa olevan asunnon yleisilmeen aivan täysin! Kahden neliön ennätysahdas minikeittiö (!) oli muuttunut valoisaksi avokeittiöksi, josta on yhteys ruokailutilaan ja olohuoneeseen. Myös kylpyhuone sekä kaikki muutkin pinnat on uusittu kokonaan. Tykkään siitä, miten …
HONEY AND SPRUCE
[mittaustagi] Yhteistyössä Indiedays ja Tervaskanto Hei! Kylmän talven innoittamana (vai pakottamana) vähän ihoasiaa. Ei taida olla kovin montaa, jolla talvi ei tavalla tai toisella näkyisi ihossa? Niin se on meidänkin perheessä. Itse tunnen pakkasen vaikutuksen erityisesti kasvoilla, käsivarsissa ja säärissä, joille on pakko tarjoilla lisäkosteutusta. Samoin lasten poskissa viiman ja kuivan huoneilman yhteisvaikutus alkaa äkkiä …
KIDS IN THE KITCHEN
Yhteistyössä Indiedays ja IKEA Hei! Sain IKEAlta kivan haasteen ottaa lapset mukaan kokkailuun. Meillä ruoanlaitosta vastaa yleensä mies, joka saattaa valmistaa yhtä ateriaa parikin päivää! Itse oon yksinkertaisempien versioiden ystävä ja kuulun vähän siihen kastiin, jolle ruoanlaitto on pakollinen paha, ja mitä nopeammin sen saa tehtyä, sen parempi. Tunnistan myös IKEAn teettämässä tutkimuksessa tehdyn havainnon …








