Kaupallinen yhteistyö / Tikkurila Hei! Vihdoinkin pääsen kirjoittamaan tästä Tikkurilan kanssa yhteistyössä tehdystä projektista, jonka myötä meidän olohuoneen ilme muuttui ihan täysin. Musta tuntuu, että nykyään kaikki mun isommat sisustusjutut lähtee tarpeesta keksiä lisää säilytystilaa. Käytännöllisessä lähtökohdassa ei tietysti ole mitään vikaa, sillä koen, että sen myötä kodin toiminnallisuus lisääntyy joka kerta huimasti. Lisäksi oon …
Hei! Vihjailin tuossa taannoin, että keksin olohuoneen uuden järjestyksen myötä vihdoin takkapuille paremman säilytysratkaisun. Sehän on ollut tähän asti yksi kivi kengässä, sillä puille ei ole ollut meillä muuta tarpeeksi isoa säilytyspaikkaa. Osittaisen puulämmityksen takia halkoja on myös hyvä saada mahtumaan sisälle mahdollisimman paljon, mikä toteutuikin hyvin ison puutelineen kanssa. Mutta. Iso pömpeli teki sisustuksesta …
Tervehdys! Ajattelin, että voisin osana joulun odotusta tehdä pienen postaussarjan kirppiskoristeista. Mitä kaikkea kirppiksiltä kannattaa joulua varten katsella ja miten vanhoja koristeita voi esimerkiksi tuunata uuden näköisiksi. Kiinnostaisiko sellainen? Valmistelin ekan jutun eilen, kun löysin vaihteeksi tämmöisiä puisia kellokoristeita – ei varmaan ole kierrätyskeskusta tai kirpputoria, jossa näitä ei olisi?! Terveisiä 90-luvulta! Minusta kellojen malli …
Hei! Oon pitkään tuskaillut sitä miten pieni meidän olohuone on. Pulmaan on haettu ratkaisua vaihtamalla sohvaa sirompaan ja säilytyskalusteita kompaktimmaksi. Järjestys on silti pysynyt samana koko 5 vuotta, mikä tässä ollaan asuttu. Olohuoneen ahdas tunnelma ei yrityksistä huolimatta ole kuitenkaan helpottanut ja nyt syksyllä se on saanut jopa miettimään muuttoa. Olisi nimittäin ihana saada kodin …
[mittaustagi] Yhteistyössä Tikkurilan kanssa Hei! Nyt on aika paljastaa, minkälaista ilmeen päivitystä olen kaikessa hiljaisuudessa tehnyt meidän makuuhuoneessa. Kimmokkeen asiaan toi Indiedaysin ja Tikkurilan yhteistyökampanja, johon pääsin onnekkaasti mukaan! Koska maalaan ja mietin eri värivaihtoehtoja paljon, tämä yhteistyö vaikutti musta erityisen kiinnostavalta. Useimmat meistä varmasti tunnistavat dilemman, joka liittyy oikean maalisävyn valintaan – menet maalikauppaan …
Hei! Nyt niitä kaappikuvia, joita perjantaina lupasin. Tapaan selailla Toria, Ebayta, Bukowski Marketia ja kaikenlaisia muitakin netin myyntipalstoja vähän koko ajan, koska se on niin hauskaa. En välttämättä edes etsi mitään vaan katselen lähinnä tarjontaa ja missä hintaluokissa eri tavarat liikkuvat. Ikkunaostoksia siis, mutta omalta kotisohvalta. Joskus silti käy niin, että haaviin jää jotain aidosti …
Hei! Kerkesinpäs, kuva ei ole hyvä, mutta se on kuva! Suurin osa projekteista lähtee mulla niin nopeasti liikkeelle, että ennen-kuvat jäävät ottamatta. Nyt se tuli tehtyä eli näette tekin, mitkä olivat lähtökohdat. En varsinaisesti etsinyt meille mitään kaappia, mutta tämän kun alkuviikosta näin, oli palattava vielä seuraavana päivänä nettisivuille katsomaan ja kaupat olivat sillä selvät. …
Hei! Siitä asti, kun saatiin tietää että meille on tulossa vauva, oon mietiskellyt miten uusi viiden hengen perhe asettuu meidän neliöihin. Ainan huone on makkareista isoin, joten helpointa on sijoittaa kaksi nuorinta lasta siihen samaan. Teukka nukkuu kyllä vielä pitkään meidän kanssa eli asialla ei ole ollut mikään kiire. Paitsi että sisustajan mieli se alkaa …
Hei! Ikean Ivar-kaapit ovat olleet todella nappiostos meidän olohuoneeseen, niihin mahtuu hyvin tavaraa ja päällä on tilaa kukille, valaisimelle, tuikuille ja milloin millekin. Kaapit ovat käsittelemätöntä mäntyä, joten arvasin niiden pikkuhiljaa tummuvan ja kellastuvan alkuperäisestä. Reilu puolisen vuotta siihen aika tarkalleen meni, kun aloin katsoa että sävy on kellastunut eikä enää yhtä freessi kuin uutena. …