Maiju Saw
  • About

THE NEW ORDER

By Maiju Saha on 15.11.2016

Hei! Oon pitkään tuskaillut sitä miten pieni meidän olohuone on. Pulmaan on haettu ratkaisua vaihtamalla sohvaa sirompaan ja säilytyskalusteita kompaktimmaksi. Järjestys on silti pysynyt samana koko 5 vuotta, mikä tässä ollaan asuttu. Olohuoneen ahdas tunnelma ei yrityksistä huolimatta ole kuitenkaan helpottanut ja nyt syksyllä se on saanut jopa miettimään muuttoa. Olisi nimittäin ihana saada kodin tärkeimpään hengailutilaan kunnollinen sohva sekä pari nojatuolia! Mehän ollaan nykyään viisihenkinen perhe!


Rahi ja huopa saatu

moderni-olohuonevintage-nahkasohva-musta

Viime viikonloppuna päätin hetken mielijohteesta kokeilla vaihtaa sohvan paikkaa jommalle kummalle seinälle. Toiselle seinustalle sohva oli liian iso eli jäljelle jäi vain seinä, jossa meillä on Ivar-kaapit. Ruuvari esiin ja kaapit olivat alhaalla, vaikka alunperin ei mihinkään purkuhommiin ollut tarkoitus ryhtyä.. Sohva sulautui tälle seinälle kuitenkin niin loistavasti, että päätin etsiä Ivareille uuden paikan, joka löytyikin makuuhuoneesta. Palaset loksahtivat kohdalleen…

Samassa raivauspuuskassa päätin laittaa myös meidän vanhan TV-tason myyntiin. Ettäpä oli sekin turha kaluste tässä huoneessa! Ei sitä turhaan sanota, että tyhjä tila antaa sijaa uusille ideoille, sillä hetken olkkaria tuijoteltuani tajusin myös, miten meidän puusäilytys jatkossa ratkaistaan. Tänään vielä mittaillaan ja huomenna merimies saa suunnata rautakauppaan hakemaan puutavaraa, jes!

Oon niin nauttinut tästä uudesta järjestyksestä ja tyhjemmästä olohuoneesta, että tuntuu koko koti taas ihan uudelta! Miten sitä sokeutuukaan omiin nurkkiinsa… 🙂 Mitäs tykkäätte sohvan uudesta paikasta?




After five years I finally decided to move things around in our living room. This was totally nothing I planned beforehand, but usually the sudden ideas are the best ones. I´ve been thinking that our living room is small, but maybe it just was too crowded with everything? I removed the Ivar cabinets and sold the old TV stand and BANG, we have a new spacious living room! It´s crazy how blind you can be with somethings… 🙂


before and afterlivingroom
Posted in Inspiration, Interior, Livingroom, Renovation, Vintage & second hand.
Share
PreviousCURRENT OBSESSIONS / TOGO
NextEUCALYPTUS

11 replies to “THE NEW ORDER”

  1. Sartsuli 16.11.2016 at 13:41

    Näyttää oikein hyvältä,ja on siltä näyttänyt aina ennenkin. 🙂

    Vastaa
    • Maiju 16.11.2016 at 20:44

      Kiitos! Musta täällä oli liian ahdasta, ehkä kun tuo vauvakin on tässä nykyään enemmän messissä ja tarvitaan tilaa hänen leluille yms. 🙂

      Vastaa
  2. Nimetön 16.11.2016 at 13:45

    Näyttää oikein hyvältä,ja on siltä näyttänyt aina ennenkin. 🙂 Tuo rahikin on niin kaunis. Nyt tekee mieli lähteä kirppikselle katsomaan, löytyiskö sieltä joku aarre kotiin. Tekee kyllä mieli lähteä maalikauppaankin. Sitä sinun blogin lukeminen teettää. 😉

    Vastaa
    • Maiju 16.11.2016 at 20:43

      Hauska kuulla, että täältä voi saada maalausinspistä! Se onkin toinen juttu, johon sokeutuu myös eli miten muut kokevat oman blogin sisällön..(?) Kirppikset on tähän vuodenaikaan ihan huippupaikkoja esim joulukoristeiden ja kynttiläjuttujen bongailuun!

      Vastaa
  3. Sirpa 16.11.2016 at 14:01

    Joo, omat nurkat on aina niin samat ja omiin kaavoihinsa kangistuu 🙂 Neliöt ei harmillisesti huonekalujen paikkaa vaihtamalla lisäänny, mutta ainakin hetkellinen viihtyvyys lisääntyy!

    Vastaa
    • Maiju 16.11.2016 at 20:41

      Joo nimenomaan – neliöt on ne mitkä pysyy, mutta onneksi kalustuksella voi yrittää saada kaikkea toimivammaksi. Tänään saatiin yksi semmoinen projekti olkkarissa hyvään alkuun – todellakin idea, jota en ole näiden vuosien aikana osannut ajatella kertaakaan ennen tätä! 😉

      Vastaa
  4. Ns 17.11.2016 at 12:42

    Milloin hankitkaan tuon ihanaisen maton? Taitaa olla Elloksella jo loppuunmyyty… 🙁

    Vastaa
    • Maiju 17.11.2016 at 23:04

      Hei, ostin tämän kaverilta jokunen viikko sitten. On tosiaan Ellokselta ja nimeltään New York. Näköjään jäljellä on enää pienempää kokoa :/
      http://m.ellos.fi/ellos-home/new-york-matto-140×200-cm/503866?Nao=4&Ntt=new+york&Ntk=All&selArt=833052&pr=0C1B2S3T&pID=503866&page=0

      Vastaa
  5. Freia 17.11.2016 at 13:00

    Hyvältä näyttää ! Ihana matto, mistä se on ? Ihasteltiin sitä täällä siskoni kanssa 🙂

    Vastaa
    • Maiju 17.11.2016 at 23:06

      Hei, se on tosiaan ihana, ostin sen kaverilta, joka on tilannut sen jokunen kuukausi sitten Ellokselta. Näköjään enää on pienempää kokoa jäljellä: http://m.ellos.fi/ellos-home/new-york-matto-140×200-cm/503866?Nao=4&Ntt=new+york&Ntk=All&selArt=833052&pr=0C1B2S3T&pID=503866&page=0

      Vastaa
      • Freia 18.11.2016 at 11:03

        Kiitos vastauksesta ! Harmi, että on enää tuota pienempää kokoa myynnissä. Jos joskus päätät luopua matosta, täältä löytyy ostaja ! 😀

        http://dontfly-itsfoggy.blogspot.fi/

        Vastaa

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • About