Heo! Oon ollut niin saamaton viimeiset päivät, että aivan itseäkin ärsyttää. Toisaalta mihin tahansa ryhdynkään vaatii se hirveän ponnistuksen eli yhtä hyvin sitä katsoo vaikka kuus jaksoa Boardwalk Empireä sohvalla kuuman kaurapussin kanssa. Koko maha on yhtä vauvaa. Vaikka oon mä toisaalta saanut melkein kaikki lahjaostot tehtyä ja suurimman osan vielä pakettiinkin. Ja joulukortit ajoissa …
2ND HAND X-MAS CALENDAR
Iltaa! Täällä istuu soon-to-be äitiyslomalainen jälleen kerran kuuman ohrapussin kanssa. Yleensä ongelmana on, että vauvavatsa painaa alakertaan ja vaatii avuksi esim. tukivyön vaan mullapa on aivan eri suunnan ongelmat eli kupoli alkaa melkein rintalastasta. Ja painaa täten kylkikaariin aika pahemman kerran. Tänään töissä tuntui etten saa enää edes kunnolla hengitettyä eli mielellään olen huomisen kotona. …
X-MAS INSPO W/ BRIGG
Tänä vuonna ei oo jouluinspiraatiosta pulaa, siitä pitää moni bloggaaja huolen. Näihin kuviin jämähdin silti enemmän kuin hetkeksi, sillä tyylittely on ihan huimaa! Oon pitkän aikaa ollut kyllästymisen partaalla meidän puun värisiin keittiöntuoleihin ja puiseen ruokapöytään, mutta näistä kuvista taidan saada taas uutta ideaa. Männynoksa näyttää ainakin tosi hyvältä yhdistettynä kanervan ja kullan sävyihin, vau… …
FIND YOUR X-MAS VOL. 2
Pienet asetelmat siellä täällä on meillä tuttu näky. Viimeksi tänään aamuhämärässä Paavo kysyi multa, että miksi mamma tykkäät laittaa illalla kaiken niin nätiksi 🙂 Eli sytyttää kynttilöitä ja jouluvaloja. En oikein keksiny siihen mitään ymmärrettävää selitystä 🙂 Olohuoneen TV-tason nurkkaan laitoin joulua pikkurahalla – pienet pyramidilasilyhdyt löytyi kirppikseltä jo viime vuonna eurolla kappale, pullo samoin. …
FUN GIFT IDEAS W/ KONGLOMERAT
Joululahjoiksi kannatan ehdottomasti sellaisia hankintoja, joita tulisi ostettua muutenkin. Ja toisaalta sellaisia lahjoja, joita ei tulisi ostettua muuten, mutta joiden hankintaan joulu tarjoaa sopivan hulluttelumahdollisuuden! Määrän sijasta meillä panostetaan silti ehdottomasti mieluummin laatuun eli Paavo saa yhden kivan lelun ja yhden kiinnostavan pelin, puuhakirjan sekä joitain vaatteita. Itselle ja kotiin voisin ostaa jonkun kauan haaveilemani …
A 2ND HAND TIP
Hei! Talvella tulee tavattua ihmisiä useammin sisätiloissa erilaisten kyläilyjen merkeissä. Olipa vierailun syy mikä tahansa, tykkään yleensä aina viedä jotain – useasti kukkia. Helpoin tapa on ostaa kaupasta valmis asetelma ja se on siinä. Tosin aina sopivaa ei löydy – ja tällaiselle tyylivammaiselle kuten minä, saattaa liika määrä glitteriä, kiiltävää satiininauhaa, ruma ruukku tms. olla …
FIND YOUR X-MAS!
Hei! Oon vaihteeksi ehtinyt kiertää taas vähän enemmän kirpputoreja ja näitä ostoksiani kun katselin, niin hoksasin että viime aikaiset löydöt on olleet aikalailla samaa teemaa: – perinteistä – punaista – puuta. Kieltämättä yhdistelmä, joka vihreisiin puolukanvarpuihin tai kuusenoksiin yhdistettynä on se, mistä tykkään tänä vuonna ehkä eniten? Toisaalta tarviiko joulukoristeiden kanssa noudattaa mitään tiettyä linjaa …
THE FIRST!
Hei! Joulukuun ensimmäinen on yhtä kuin ensimmäisen joulukalenterin luukun avaaminen. Meillä kalenteri valmistui juuri parahiksi, tein tänä vuonna sen kerrankin itse (kuvia ehkä myöhemmin). Jos kalenterit tuli hankittua vain lapsille, voit vaikkapa käydä klikkailemassa The House That Lars Built -blogiin, jossa skandinaaviseen tyyliin toteutetun kalenterin ensimmäisestä luukusta paljastui mulle hyvin tuttu asetelma 🙂 …
A FRIDAY HELLO
Mietin henkevästi tässä kuluneella viikolla, että on kaksi asiaa joista en helposti kieltäydy. Nimittäin lahjakukista ja halvasta priimakuntoisesta pärekorista. Itse tykkään saada kukkia lahjaksi, oli ne mitä lajiketta tahansa, sillä ne piristää kotia vuoden jokaisena päivänä! Siispä otin ilomielin vastaan myös työn puolesta saadun valkoisen joulutähden. Ja mitä noihin pärekoreihin tulee, niin ne vasta hintavia …