AT LAST!

Hei! Kohta neljä viikkoa elettyä elämää takana uudessa kodissa. Ihmetellessä tämä on mennyt, sillä ensi kertaa en elä kompromissikodissa. Siis sellaisessa, jossa kaikki on melko ”ok”, keittiö ihan kiva, tapetit voisi vaihtaa sitten joskus ja kyllä tää nyt menettelee -meininkiä. Niitä asuntoja on ollut ihan liikaa. Mutta nyt on toisin! Nautiskelen vanhoista isoista ruutuikkunoista, puulattian narinasta ja pelkästä ajatuksesta saada tuli kakluuniin syksyllä! Ja vanhat huonekalut ovat vihdoin saaneet ansaitsemansa puitteet – happy, happy, happy!

Parasta silti kaikessa ovat tämän kodin asukkaat. Paavo-poika ja mies, joita katsomalla pystyn pysähtymään tähän hetkeen ja tuntea oloni kertakaikkisen onnelliseksi. Pitää välillä ummistaa silmät ja todeta, että kaikki on todella totta. On se. 🙂

Olohuoneen nurkkaus, jossa klaffipöytä ja kaikenlaista tavaraa. Puhelin on miehen mummon peruja. D-kirjaimen raahasimme Amsterdamista.