Hei! Tässä lupaamaani kakkososaa viime vuodesta. Oli tarkoitus palata koneen äärelle aikaisemminkin, mutta synnytyksen todennäköisyyden lisääntyminen (mikä päivä tahansa, jaiks!) pisti suunnitelmat uusiksi eli pakattiin mm. se sairaalakassi sekä laitettiin muutamat muutkin jutut kuntoon. Mutta tässä siis päivityksiä ajalta heinäkuu-joulukuu 2012. Heinäkuussa // Jatkettiin edelleen lomailua ja blogissa hiljaiseloa. Eipä siinä sen enempää kommentoitavaa 🙂 Heinäkuun paras löytö // Emalinen Danger-kyltti. The best of June // Still mostly taking it easy with blogging and enjoying summer! | The best flea find Elokuussa // Piristyin taas silmin nähden myös blogin puolella – ekan kuvan komeat hortensiat ostin kotikuvauksia varten, jotka meillä tehtiin heti elokuun alussa. Kuvat ovat tulossa ulos kahdessa erässä eli ensin helmikuussa julkaistavassa sisustuskirjassa ja myöhemmin keväällä lehdessä! Elokuussa ostimme myös ikioman kesämökin, mistä johtuen kiersin myös kirppiksiä entistä suuremmalla vimmalla. Jossain välissä ehdin myös tekemään makoisaa limepiirakkaa. Elokuun paras kirppislöytö // Kumman näistä nyt poimis – sekä lasten kärpässienijakkara että pieni keinutuoli kuuluvat kummatkin loppukesän löytöjen kärkikastiin 🙂 The best of August // Flowers in bloom | Lime Pie | Summer cottage | Best flea finds stool for kids and a rocking chair
Syyskuussa // Vietettiin Paavon 5 v. synttäreitä värikkäissä tunnelmissa, mutta myös arki maistui pienillä herkkuhetkillä höystettynä. Mökkiprojektin innostamana kiersin ennätyspaljon kirppiksiä ja mies kunnostautui tekemällä hyviä roskislöytöjä 🙂 Viimeisestä keittiökuvasta ei yhtään näy, että tulevan vauvan/työhuoneen rempan aloitus aiheutti meillä jonkinsortin kaaoksen.. Syyskuun paras kirppislöytö // Ekan kuvan Kastehelmi-kääntömaljakko kustansi 0,50 euroa! The best of September // Flea finds | Everyday luxury | Paavo´s birthday | Trash finds | Our kitchen
Hi guys! Today I´ll finish my 12 months of blogging continuing from June to December. Best to keep at it before it´s baby time and I´m needed elsewhere.. According to my doctor, the baby can come any day now, yaiks! Please find the links to the picture after every month. Thank you for visiting and take care!
Oi vauvuus tulee koska hyvänsä. vähänkö jänskää! Aika kuluu niin nopsaan – ainakin meille sivusta seuranneille – tuntuu kuin vasta olisit ilmoittanut pikkukakkosen saapumisesta. 🙂
Antaisin mitä vain jos voisin päivän vielä elää vauva-aikaa – nuuhkia vastasyntyneen päätä, ihastella pieniä varpaita. MUTTA olen tavallaan niin onnellinen kun nämä kaksi on jo niin isoja, toinen jo saateltu koulutiellekin ja vauva täytti juuri 5v. 😉 Ehtiihän se vauvakuume vielä tulla joskus 10v päästä. 😀
Kyllä se aika on omastakin mielestä mennyt melko nopeasti, vaikka nää viimeiset viikot ja päivät aina tunnetusti tuntuu kuluvan niiiin hitaasti! Sekä vauvoissa että vähän isommissa lapsissa on kyllä molemmissa puolensa 🙂 Mä oon lähinnä tyytyväinen ettei ole kahta vaippaikäistä samaan aikaan!
LAST YEAR // VOL. 2
Hei! Tässä lupaamaani kakkososaa viime vuodesta. Oli tarkoitus palata koneen äärelle aikaisemminkin, mutta synnytyksen todennäköisyyden lisääntyminen (mikä päivä tahansa, jaiks!) pisti suunnitelmat uusiksi eli pakattiin mm. se sairaalakassi sekä laitettiin muutamat muutkin jutut kuntoon. Mutta tässä siis päivityksiä ajalta heinäkuu-joulukuu 2012.
Heinäkuussa // Jatkettiin edelleen lomailua ja blogissa hiljaiseloa. Eipä siinä sen enempää kommentoitavaa 🙂
Heinäkuun paras löytö // Emalinen Danger-kyltti.
The best of June // Still mostly taking it easy with blogging and enjoying summer! | The best flea find
Elokuussa // Piristyin taas silmin nähden myös blogin puolella – ekan kuvan komeat hortensiat ostin kotikuvauksia varten, jotka meillä tehtiin heti elokuun alussa. Kuvat ovat tulossa ulos kahdessa erässä eli ensin helmikuussa julkaistavassa sisustuskirjassa ja myöhemmin keväällä lehdessä! Elokuussa ostimme myös ikioman kesämökin, mistä johtuen kiersin myös kirppiksiä entistä suuremmalla vimmalla. Jossain välissä ehdin myös tekemään makoisaa limepiirakkaa.
Elokuun paras kirppislöytö // Kumman näistä nyt poimis – sekä lasten kärpässienijakkara että pieni keinutuoli kuuluvat kummatkin loppukesän löytöjen kärkikastiin 🙂
The best of August // Flowers in bloom | Lime Pie | Summer cottage | Best flea finds stool for kids and a rocking chair
Syyskuussa // Vietettiin Paavon 5 v. synttäreitä värikkäissä tunnelmissa, mutta myös arki maistui pienillä herkkuhetkillä höystettynä. Mökkiprojektin innostamana kiersin ennätyspaljon kirppiksiä ja mies kunnostautui tekemällä hyviä roskislöytöjä 🙂 Viimeisestä keittiökuvasta ei yhtään näy, että tulevan vauvan/työhuoneen rempan aloitus aiheutti meillä jonkinsortin kaaoksen..
Syyskuun paras kirppislöytö // Ekan kuvan Kastehelmi-kääntömaljakko kustansi 0,50 euroa!
The best of September // Flea finds | Everyday luxury | Paavo´s birthday | Trash finds | Our kitchen
Lokakuussa // Saatiin vauvan/työhuone valmiiksi, järkkäilin keittiötä ja koristelin keramiikkaa ja laseja. Lokakuussa käväisin myös Gloria-lehtien Blog Awardseissa tapaamassa muita bloggareita.
Lokakuun paras kirppislöytö // Valkoinen muovinen sähkökynttelikkö 1,50 eurolla.
The best of October // Organizing kitchen | Finishing renovation | Ceramics DIY | Blog Awards | Best flea find
Marraskuussa // Paettiin viikoksi Turkin lämpöön lataamaan akkuja loppuvuotta varten ja sisustettiin syksyistä mm. tulijaisina tuoduilla kelim-tyynyillä. Marraskuussa tuli ulos myös ruotsalaisen sisustuslehti RUM Hemman numero, jossa oli juttu meiltä. Ehdin myös kokkailla muna-pekonimuffineja ja maalata vauvanhuoneen takan taustan mustaksi.
Marraskuun paras kirppislöytö // Puinen omena, jonka muokkasin uusiksi.
The best of November // Trip to Turkey | Winter in the livingroom | RUM Hemma | Egg muffins | Painting project | Best flea find / Wooden apple
Joulukuussa // Fiilisteltiin tietysti tulevaa joulua, paketoitiin lahjoja, etsittiin koristeita kirppikseltä ja tehtiin kukka-asetelmia. Joulukuuset kannettiin sisälle pari päivää ennen aattoa ja koristeltiin simppelisti. Blogin osalta tein myös suuren päätöksen syventää jo alkanutta yhteistyötä Indiedaysin kanssa.
Joulukuun paras kirppislöytö // Kankainen joulukalenteri Paavolle.
The best of December // Flea finds | Gift wrapping | DIY flower arrangement | X-mas tree | Best flea find
Hi guys! Today I´ll finish my 12 months of blogging continuing from June to December. Best to keep at it before it´s baby time and I´m needed elsewhere.. According to my doctor, the baby can come any day now, yaiks! Please find the links to the picture after every month. Thank you for visiting and take care!
13 replies to “LAST YEAR // VOL. 2”
Cyn | decyng
Great pics!! Good luck with the new maternity and happy 2013!
Greetings from Buenos Aires!
Maiju
Happy New Year you too!
Pieni lintu
Oi vauvuus tulee koska hyvänsä. vähänkö jänskää! Aika kuluu niin nopsaan – ainakin meille sivusta seuranneille – tuntuu kuin vasta olisit ilmoittanut pikkukakkosen saapumisesta. 🙂
Antaisin mitä vain jos voisin päivän vielä elää vauva-aikaa – nuuhkia vastasyntyneen päätä, ihastella pieniä varpaita. MUTTA olen tavallaan niin onnellinen kun nämä kaksi on jo niin isoja, toinen jo saateltu koulutiellekin ja vauva täytti juuri 5v. 😉 Ehtiihän se vauvakuume vielä tulla joskus 10v päästä. 😀
Maiju
Kyllä se aika on omastakin mielestä mennyt melko nopeasti, vaikka nää viimeiset viikot ja päivät aina tunnetusti tuntuu kuluvan niiiin hitaasti! Sekä vauvoissa että vähän isommissa lapsissa on kyllä molemmissa puolensa 🙂 Mä oon lähinnä tyytyväinen ettei ole kahta vaippaikäistä samaan aikaan!
E
Mistä tuo pääkallo on? 🙂
Maiju
http://www.mulletoi.com tai jotakin sinne päin -nettikaupasta 🙂 Tosin ei taida löytyä enää valikoimista..
Janne
You have such a wonderful home.
Happy new year!
Maiju
Thank you, have a great new year as well!!
Saara
Sun blogista inspiroituu aina ja joka kerta 🙂
Maiju
Mahtava kuulla! Välillä tuntuu, että on niin vanhan toistoa ja nää kaksi viimeistä tietysti sitä täysin olikin, heh 🙂
MS Ordinary
Tykkään hurjasti teidän ruokailutilasta! 🙂
Interior Design Ideas
Nice blog. I will keep visiting this website very often. I’m extremely impressed with your writing skills as well as with the layout on your blog.
Jacob
good job. Nice blog. I will keep visiting this website very often