Maiju Saw
  • About

KN2 & GIVEAWAY

By Maiju Saha on 10.3.2013

(BLOGIYHTEISTYÖ) Nyt on tytön ristiäiset saatu vietettyä ja sen myötä lapselle virallinen nimi! Olihan homma, vaikka meillä oli hyvät tukijoukot auttamassa ja tuomassa milloin mitäkin puuttuvaa tavaraa :). Meidän asunto veti nipinnapin 18 juhlijaa, joiden kahvittaminen olisi tosin ollut melko hankalaa ilman sisustuksen uutta tulokasta – Tablo-sohvapöytää (saatu blogin kautta)! Satuin nimittäin kuulemaan kaverilta, että Normann Copenhagenia saa myös täältä mun kotikaupungista Vaasasta, minkä jälkeen pöydän näkeminen livenä vakuutti mut vielä enemmän siitä. Kaluste Niemelässä onkin todella mielenkiintoinen design-osasto, jossa KN2-nimen alla myydään uutta muotoilua myös verkossa. Meidän yhteistyö alkoi aivan sattumalta, mutta mikäs sen parempaa kuin yhteistyö paikallisen yrityksen kanssa!




Tablon lisäksi Normannilta löytyy aivan ihania valaisimia, pientavaraa (mm. Light House -lyhty) sekä uutuutena myös vuodevaatteita. Näistä kaikkia eli koko Normann Copenhagenin valikoima on saatavissa KN2sen kautta ja vieläpä muutamassa arkipäivässä!

”Eikä siinä vielä kaikki” nimittäin KN2sen sponsoroimana arvon ensi sunnuntaihin 17.3. klo. 18.00 mennessä tähän postaukseen kommentin jättäneiden kesken Normann Copenhagenin Hang On -naulakon voittajan itse valitsemassa värissä! Koska KN2 on nuori, kasvava yritys kaipaisivat he teiltä lukijoilta vinkkejä verkkokauppansa valikoiman kehittämiseen. Niinpä osallistuaksesi arvontaan:

– vieraile KN2sen verkkokaupassa ja kerro mitä tuotteita tai tuotemerkkejä kaipaisit valikoimaan? PÄÄTTYNYT!


After throwing a name giving party for 18 persons I´m kind of exhausted, but at the same time very happy! Our baby has an official name now 🙂 Since we only have place for 7-8 people in our kitchen table, the Tablo sofa table (blog gift) was great for the other coffee drinkers! For my own surprise I found out that there was a local seller for Normann Copenhagen brand and as one thing lead to another – we decided to do some co-operation 🙂  So now I´m happy to announce yet another giveaway sponsored by the KN2 webstore! The winner of this giveaway gets one Hang On coat rack by Normann Copenhagen (you can choose which color)!

If you want to take part in this giveaway please:

– visit the KN2 webstore and tell what products or brands would suit their webstore?
– leave your comment to this blog post before 17 March 18.00 PM. THE GIVEAWAY HAS ENDED!
 

commercialgiveawayslivingroom
Posted in Collaborations, Giveaways, Shopping, Trends.
Share
PreviousFROM THE CHRISTENING
NextCOLOR INJECTION

151 replies to “KN2 & GIVEAWAY”

  1. Malene 10.3.2013 at 19:56

    Perhaps some Finnsdottir ceramics.

    Vastaa
  2. Anne 10.3.2013 at 20:03

    LittlePhantin tuotteita saa aika heikosti Suomesta, joten siinä olisi yksi kannatettava tuotemerkki verkkokaupan valikoimaan.

    Vastaa
  3. Kkiira 10.3.2013 at 20:04

    Oi, pakko osallistua! :> Design house stockholm ois kiva!

    Vastaa
  4. AnnaLi 10.3.2013 at 20:06

    Tonfiskia!

    Vastaa
  5. saara 10.3.2013 at 20:09

    Kotimaisia tuotteita enemmän 🙂

    Vastaa
  6. Vea 10.3.2013 at 20:11

    Jäin kaipaamaan Design House Stockholmin tuotteita! 🙂

    Vastaa
  7. Miiu 10.3.2013 at 20:14

    Kaipaisin tuotevalikoimaan jotain uusia tuttavuuksia, jotka eivät ole vielä ennättäneet rantautua Suomeen – tuntuu että sisustusnettikaupoissa pyörivät nykyään samat Hayt, Muutot ja Stringit kuin kaikissa muissakin, eivätkä valikoimat juuri vaihtele. Suosisin mielelläni kauppaa, jonka kautta olisi mahdollisuus tutustua minulle entuudestaan tuntemattomiin klassikoihin ja uutuuksiin.

    Vastaa
  8. Tähtianis 10.3.2013 at 20:18

    Täysin uusi putiikki minulle, valikoima oli oikein sopiva. En ehkä lähtisi lisäämään mitään, mutta jos jokin olisi ehdotettava niin Jalo Helsinki tuotteita.

    Vastaa
  9. Susanna Tamminen 10.3.2013 at 20:19

    Hienolta näytti tuo verkkokauppa, kiva kun vinkkasit en tiennytkään että sellainen on olemassa 🙂 Minä toivoisin Ferm Livingiä mukaan!

    Vastaa
  10. Vekarus 10.3.2013 at 20:21

    Toivottavasti saamme nähdä kuvia juhlista!

    Varsin kattava oli jo valikoima. En osaa edellisten lisäksi toivoa enempää.

    Vastaa
  11. Rimma 10.3.2013 at 20:31

    Ai että juurikin tuolle naulakolle olisi uudessa kodissa oiva paikka olemassa!

    Kotimaisia tuotteita minäkin kaipaisin lisää valikoimiin.

    Vastaa
  12. Laalia 10.3.2013 at 20:31

    Ferm Livingiä minä jäin kaipailemaa. Ja ehkä kyllä enemmän kotimaista 🙂

    Vastaa
  13. Anniiina 10.3.2013 at 20:33

    Kivoilta näytti noi sivut! En hirveesti tiedä eri merkkejä, mutta juuri kotimaisia tuotteita voisi olla enemmän:)

    Vastaa
  14. Marja 10.3.2013 at 20:42

    Suomalaisia tuotteita lisää, ehdottomasti! Muuten malkoisen kattava valikoima.

    Vastaa
  15. Ansku 10.3.2013 at 20:48

    Minäkin kaipaisin kotimaisia tuotteita ja myös Design house Stockholm olisi toivelistalla.

    Vastaa
  16. Hanna 10.3.2013 at 20:54

    Onnea pikkuneidille nimestä!:)

    Kotimaisia merkkejä minäkin kaipaisin. Mutta tämän hetkiselläkin valikoimalla vaikuttaa aivan ihanalta kaupalta!

    Vastaa
  17. Tarjas Snowland 10.3.2013 at 20:55

    Hieno valikoima kaikkiaan! Toivoisin jotain mitä ei vielä saa Suomesta…jotain aivan uutta.

    Vastaa
  18. Emma Westerlund 10.3.2013 at 21:00

    Perhaps products from Mini Empire!

    Vastaa
  19. Mira 10.3.2013 at 21:06

    Kaipaisin Design House Stockholmia sekä suomalaisia sisustustuotteita 🙂

    Vastaa
  20. aiai 10.3.2013 at 21:12

    Osallistun arvontaan! Ihan mahtava palkinto!
    Kaipailisin valikoimaan Design House Stockholmia.:)

    Vastaa
  21. Annukka 10.3.2013 at 21:15

    Ferm Living kiinnostaisi minuakin! Toisaalta valikoima on jo tällä hetkellä mainio. Tätä kauppaa selaillessa meni tovi jos toinenkin.. 🙂

    Vastaa
  22. Ida N 10.3.2013 at 21:18

    Jäin kaipailemaan jotain uusia erilaisia tuotteita, joita ei Suomesta vielä saa.
    Esimerkiksi Playtypen tuotteita.

    Vastaa
  23. Lottaloviisa 10.3.2013 at 21:21

    Ferm livingin tuotteet sopisivat minunkin mielestäni mainiosti liikkeen valikoimaan!

    Vastaa
  24. Lyde 10.3.2013 at 21:21

    Valikoima oli jo aihepiireittäin aika laaja, mutta ehkä kaipaisin enemmän kotimaisia merkkejä ja suunnittellijoita?

    Vastaa
  25. Nuokku 10.3.2013 at 21:24

    Isosti onnea nimiäisten johdosta!

    Itse kaipaisin niitä vähemmän saatavilla olevia ja hyvällä maulla valikoituja tuotteita. Merkin ei tarvitsisi olla suuri, mutta ei suuresta brändistäkään haittaa ole mikäli sitä myydään varsin rajallisesti. Hayt ja Muutot on saatavilla jo monesta eri liikkeestä, mutta esimerkiksi Nomess Copenhagen ja House Doctor ovat suomalaisilla sivuilla kiven alla, Habitatia ei saa ollenkaan. Tanskalainen design kukoistaa Suomessa, mutta löytyisikö Amsterdamin suunnasta mitään uutta kotimaan markkinoille? Myös kotimainen laadukas pientuotanto olisi tervetullutta.

    Vastaa
    • kottarainen 10.3.2013 at 21:29

      Pakko huikata jos et ole vielä huomannut, Stockmann on ottanut tuon Nomess Copenhagenin valikoimiinsa. 🙂

      Vastaa
      • Nuokku 11.3.2013 at 17:10

        Hei tänks! 🙂

        Vastaa
  26. Sinappikone 10.3.2013 at 21:27

    Design house stockholmia kuolailen aina, mutta saanti on aika houono eli sitä sitä itä! 🙂

    Vastaa
  27. minttu 10.3.2013 at 21:27

    Ihana verkkokauppa ja löysin vaikka mitä kivaa:)
    Valikoimassa voisi olla lisäksi mm. Tine K ja Ferm living. Mielleäni tutustuisin myös, Suomessa aivan uusiin tuotemerkkeihin. Ruotsinmaalta voisi löytyä kivoja tuotemerkkejä, joita ei Suomesta vielä saa;)
    Mukana ollaan, jospa onni suosisi kerrankin, kevään kunniaksi!:)

    Vastaa
  28. kottarainen 10.3.2013 at 21:28

    Kyllä vain, pieniä, hieman tuntemattomampia nimiä kehiin!

    Vastaa
  29. Liisa 10.3.2013 at 21:30

    Ihana verkkokauppa ja ihan uusi tuttavuus!

    Joku tuossa aiemminkin kommentoi samantapaisesti ja itsekin toivoisin, että kauppaan tulisi jotain sellaista, mitä en ole vielä muualta Suomesta löytänyt. 🙂

    Vastaa
  30. Susanne 10.3.2013 at 21:30

    Itse kaipailin juuri tällä viikolla verkkokauppaa, josta voisin ostaa Fabulous Goosen henkareita.

    Vastaa
  31. Mermaid 10.3.2013 at 21:33

    Itse kaipailisin ehkä nuorten ja tuntemattomampien suomalaisten suunnittelijoiden tekeleitä enemmän näkyviin. Kotimaisuus kiinnostaa ja olisi hienoa, jos voisin tukea nuorta kotimaista taitajaa löytämällä ja ostamalla tuotteita esimerkiksi KN2:en tyylisestä verkkokaupasta.

    Vastaa
  32. nemilii 10.3.2013 at 21:41

    Onpas mielenkiintoinen uusi tuttavuus tuo kn2!:)
    Muuto olisi sopiva lisä valikoimaan..

    Vastaa
  33. handy 10.3.2013 at 21:52

    Kiva uutuus verkkoshoppailijalle 🙂 Muuton ja Ferm Livingin sisustustuotteet sekä Eva Solon kodintarvikkeet voisivat olla tyyliin sopiva lisä.

    Vastaa
  34. Jose 10.3.2013 at 21:53

    Jokin uusi lupaava kotimainen merkki voisi olla mielenkiintoinen lisä.

    Verkkokaupan toiminnallisuutta voisi sen verran kohentaa, että tuotekuvat ehdottomasti suuremmiksi! Nyt isoksi klikattu tuotekuva tuntuu jäävän monissa tuotteissa (ainakin niissä mitä testasin) turhan pieneksi.

    Vastaa
  35. Elza 10.3.2013 at 22:01

    Verhoja. Niitä on jotenkin vaikea löytää yhtikään mistään kivoina.

    Vastaa
  36. NinaR 10.3.2013 at 22:26

    Ferm Livingiä kaipaisin minäkin 🙂

    Vastaa
  37. LauraV 10.3.2013 at 22:34

    Samoja ehdotuksia tuli minullakin mieleen, kuin mitä muillakin näyttää jo olleen. Eli enemmän suomalaisia merkkejä, kuten Tonfisk, Saana ja Olli tai Inno.

    Vastaa
  38. Masha 10.3.2013 at 22:45

    Design House Stockholmin tuotteita jäin kaipaamaan!

    Vastaa
  39. Jessica 10.3.2013 at 23:20

    Verkkokauppa on hieno, ja jopa hienompi tämä olisi jos toisitte perinteisiä tuotteita joukkoon kuten esim. Iris Hantverk. http://www.irishantverk.se/ tai vastaavaa suomalaista yritystä (jos löytyy).
    Kaipaisin tuota harja+kihveli settiä. Rakastan kauniita käyttötavaroita!

    Vastaa
  40. kata 11.3.2013 at 0:04

    Jalkavalaisimia oon yrittäny metsästää, mut tuntuu et vähät tyylikkäät mitä oon löytäny on ollu nii kalliita. Eli kohtuuhintaisia jalkavalaisimia.

    Vastaa
  41. Ida 11.3.2013 at 0:30

    http://www.kahlerdesign.com/ Kahler design is amazing! great ceramic.

    http://designletters.dk/ great cups and etc, design by the Arne Jacobsen design letters.

    http://www.ferm-living.com/ lots of cool stuff!

    http://hay.dk/ just amazing amazing!

    http://www.bloomingville.dk/ gorgeous!!

    Lots of great stuff!

    Vastaa
  42. Salla 11.3.2013 at 1:12

    Tonfisk sekä Saana ja Olli on jo mainittu, minäkin sanon ne! 🙂

    Vastaa
  43. Ann-Marie 11.3.2013 at 1:59

    Design House Stockholmin yksiä kattovalaisimia kaipailisin kauppaan. Muuten vaikutti erittäin herkulliselta valikoimalta! 🙂

    Vastaa
  44. http://nohomewithoutheart.blogspot.fi/ 11.3.2013 at 6:54

    Mukana arvonnassa, kiitos. Ferm Living kiinnostaisi minuakin:).

    Vastaa
  45. Heidi 11.3.2013 at 6:54

    Kaipailen lisää kotimaisia tuotteita ja Design House Stockhollmia valikoimiin ja Hang On naulakko olisi SuperIhana! Heidi

    Vastaa
  46. tiiti66 11.3.2013 at 7:55

    Tunto designt ja Jalo Helsinki tulevat ensimmäisinä mieleen; molemmat tekevät laadukaita käyttötuotteita.

    Vastaa
  47. Minna.K 11.3.2013 at 8:30

    Itse kaipailen myös kotimaisia tuotteita ja merkkejä lisäksi tuohon jo melko kattavaan valikoimaan. Myös jotkut ihan uudet brändit, jotka eivät ole vielä niin tunnettuja ovat aina mielenkiintoisia ja tervetulleita. 🙂

    Minna.K

    Vastaa
  48. Christine 11.3.2013 at 9:07

    Lovely giveaway from a lovely shop! How about a dutch brand from our own VT wonen (which is a dutch lifestyle magazine); http://www.vtwonenshop.nl/?gclid=CIL-muSM9LUCFVDMtAodVW4AWw Kind regards, Christine

    Vastaa
  49. Piia 11.3.2013 at 9:25

    Valikoima oli nyt jo melko kattava, mutta itse kaipaisin valikoimaan enemmän suomalaisia ja skandinaavisia merkkejä. Olisin myös kiinnostunut How are you:n tuotteista,joita ei tietääkseni saa suomesta mistään:)

    Vastaa
  50. Niina 11.3.2013 at 9:34

    Kotimaisia tuotteita lisää! Naulakolle ois meilläkin paikka valmiina 🙂

    Vastaa
  51. Rachel / Hemma i Helsingfors 11.3.2013 at 9:38

    Itse pidän paljon Hayn, Design House Stockholmin ja Tine K:n tuotteista 🙂

    Vastaa
  52. Milla N 11.3.2013 at 9:51

    Suomalaisia merkkejä enemmän 🙂

    Vastaa
  53. June 11.3.2013 at 10:06

    Ooh, kunpa onni potkisi!

    Kotimaista kamaa kaivataan täälläkin. Lisäksi Suomesta on vaikea löytää mielenkiintoisia sisustustarroja, suuriakin kuvioita seiniin. Persoonalliset kuviot olisivat siis poikaa. 🙂

    Vastaa
  54. Jjensku 11.3.2013 at 10:13

    LittlePhantin tuotteet ovat uusi tuttavuus mulle, mutta niitä ei kyllä vissiin ihan hurjan monesta paikkaa Suomesssa saa. Semmoisia 🙂 ja kotimaisia juttuja tietty myös!

    Vastaa
  55. Sonja 11.3.2013 at 10:18

    Kaikenlainen piensisustustavara ja erilaiset myös lahjoiksi soveltuvat pientuotteet ovat helposti nettikaupasta mukaan tarttuvaa, joten niitä lisää pohjoismaisilta suunnittelijoilta. Isommat huonekaluostokset kun pitää melkein käydä tunnustelemassa paikan päällä.

    Vastaa
  56. Sarah 11.3.2013 at 10:18

    I think Muuto and Hay would definitely fit in the KN2 store.
    Lovely giveaway !
    Sarah

    Vastaa
  57. kirsi 11.3.2013 at 10:21

    nyt en kyllä osannut kaivata mitään lisää! 🙂

    Vastaa
  58. s 11.3.2013 at 10:32

    Mukana arvonnassa! Ehkä enemmän kotimaisia uusien suunnittelijoiden töitä näkyville 🙂

    Vastaa
  59. Johanna 11.3.2013 at 10:38

    Tanskalaisia vielä Suomessa tuntemattomia merkkejä olisi hyvä saada myyntiin.

    Vastaa
  60. julie 11.3.2013 at 10:45

    Design House Stockholmin tuotteita, mutta myös meiän ihka ihania suomalaisuuksia enemmän! Tähän tahdon mukaan! 🙂

    Vastaa
  61. Nnu 11.3.2013 at 11:01

    Äkkisältään mieleen tuli kattavampi valikoima piensäilytystuotteita ja keittiötekstiilejä vois olla.

    Vastaa
  62. Ilona 11.3.2013 at 11:03

    Aika hyvä valikoima kaupasta jo löytyy. Samoilla linjoilla muiden kanssa; suomalaisia tuotteita voisi olla enemmän.

    Vastaa
  63. jessika 11.3.2013 at 11:16

    mä kaipaan kans ihan kotimaisia lisää

    Vastaa
  64. Mi Mi Mendine 11.3.2013 at 12:31

    Mistä tuo ensimmäisen kuvan laatikko on, jossa pidätte puita? Olen etsinyt samankaltaisia kissojen ja koirien kanssa! 😀

    Vastaa
    • Maiju 11.3.2013 at 14:24

      Se on ostettu yhdestä huutokaupasta eli en ikävä kyllä voi antaa tässä tapauksessa ostovinkkiä :/

      Vastaa
  65. joska 11.3.2013 at 13:10

    kotimaisuutta lisää minäkin toivoisin. 🙂

    Vastaa
  66. Saara 11.3.2013 at 13:58

    Osallistunpa minäkin, eka kertaa ikinä 🙂
    Verkkokaupan valikoima oli mielestäni aika tavanomainen. Tarkoitan tällä sitä, että iso osa tuotteista oli sellaisia, joita saa Askoista, Kodin ykkösistä, Sokoksista ja muista vastaavanlaisista verkkokaupoista.
    Kaipaisin siis jotain, joka erottaisi juuri tämän kaupan muista ja se jäisi mieleen!

    Vastaa
  67. Mari 11.3.2013 at 14:29

    Hayn tuotteita ja sellaisia mitä ei tahdo muualta löytyä.

    Vastaa
  68. Elena 11.3.2013 at 15:22

    Just checked the webshop. It looks like they have some big names but also other labels that, personally and honestly, didn’t know ao well. 🙂
    Finsdottir looks like a good choice for their style but I’d add some Verner Panton’s from Menu and &Tradition, Arnio’s from Studio Eero Arnio and young and talented Form Us With Love from Design Stockholm House and Muuto.

    It would be fun to have a also the possibility to have a Material search section (metal, glass, plastic)! 🙂

    Thanks for sharing it!

    Elena
    http://facingnorthwithgracia.blogspot.com

    Vastaa
  69. Valpuri 11.3.2013 at 15:27

    Törmäsin tässä taannoin erääseen Adean rahiin, johon rakastuin ensisilmäyksellä. Yritin etsiä tuotetta netin kautta, mutta en löytänyt edes jälleenmyyntiliikkeitä kyseiselle merkille. Olisi mahtavaa, jos tuotemerkin saisi nettimyyntiin.

    Vastaa
  70. laura 11.3.2013 at 16:15

    Kivoja pikku hyllyjä ja pystynaulakoita.

    Vastaa
  71. Polly_50 11.3.2013 at 16:20

    Toiveissa olisi ainakin Muuto, Ferm Living, Kauniste..

    Vastaa
  72. KatiX 11.3.2013 at 17:44

    Lisää suomalaisia tuotteita minäkin kaipaisin sekä omaan makuuni vielä vintagemaisempia pöytiä.

    Vastaa
  73. Junnu 11.3.2013 at 18:17

    Sinänsä mitään merkkiä en osaa kaivata, mutta puiset sisustuselementit vetoavat tässä muovisessa nykymaailmassa! 🙂

    Vastaa
  74. Maja 11.3.2013 at 19:01

    I think Ferm Living and Hay

    Vastaa
  75. Ride 11.3.2013 at 20:04

    Tulipa mieleen, että Kriptoniten kellot sopisi mielestäni hyvin valikoimiin. Itse ostaessani kelloa, sitä sai etsiä kissojen ja koirien kanssa 🙂

    Tässäpä siis minun ehdotukseni!

    Vastaa
  76. Enni 11.3.2013 at 20:12

    Mukana arvonnassa!

    Minäkin jonkin muunkin lukijan tavoin kaipaisin joitain uusia merkkejä valikoimiin. Tuntuu todellakin että lähes kaikissa verkokaupoissa pyörivät samat merkit ja samat tuotteet. Jos siis löytyy joku edes vähän harvinaisempi merkki niin se valikoimiin ehdottomasti!

    Vastaa
  77. Brude 11.3.2013 at 20:41

    Kaipaisin Design House Stockholmia sekä uusia kotimaisia tuttavuuksia.

    Vastaa
  78. Muula 11.3.2013 at 20:41

    Meinasi taju lähteä, kun kävin KN2-sivuilla. Siellä se oli, pöytä, jonka bongasin kaksi kesää sitten tanskalaisen pikkukaupungin ainoan sisustusliikkeen ikkunassa. Yöllä. Ja kauppa oli kiinni. Ja minä aamulla jo kaukana poissa. Kaksi vuotta olen muistellut sitä hassua pöytää, ja nyt Esseyn kirkas Illusion-pöytä löytyi. Tähän päivään mennessä en edes tiennyt minkä nimisestä saatika kenen tuotteesta olisi kyse. Nyt olen niin happy happy joy joy, etten pysty toivomaan nettikaupalta tällä hetkellä mitään muuta. Paitsi kuvat Illusion-pöydästä kaikissa väreissä.

    THX!

    Vastaa
  79. E 11.3.2013 at 21:21

    Kotimaisia tuotteita esim.desing keramiikkaa.

    Vastaa
  80. Jonna 11.3.2013 at 21:39

    Kotimaisuutta lisää! Ava roomin tuotteet iskee ainakin meikäläisen silmään ihan täysillä niitä näkisi mielellään nettikaupoissakin.

    Vastaa
  81. essis 11.3.2013 at 22:20

    Toivoisin sisustusjulisteita valikoimaan.

    Vastaa
  82. Maija 11.3.2013 at 22:54

    Ferm Livingin tuotteita jäin minäkin kaipailemaan, sekä lastentuotteita ehdottomasti enemmän! Ihana arvonta ja sitäkin ihanamman nimen sai tyttönne:)

    Vastaa
  83. Villis 12.3.2013 at 9:23

    Kotimaisuutta lisää toivoisin minäkin. Mukana siis arvonnassa minäkin!

    Vastaa
  84. Patricia 12.3.2013 at 9:56

    VIPP tuotteet!

    Vastaa
  85. Paula 12.3.2013 at 10:04

    Suomalaiset, nimenomaan Suomessa suomalaisista raaka-aineista valmistetut, tuotteet kiinnostaisivat. 🙂

    Vastaa
  86. hempula 12.3.2013 at 12:04

    Aivan ihana nettikauppa!
    minäkin toivoisin lisää jotain kotimaista.. pikkutavaraa lähinnä. Ja kuten jo edellä todettiin, sisustusjulisteita valikoimaan! 🙂

    Vastaa
  87. HappyEnd 12.3.2013 at 13:05

    Oi että, tuosta naulakosta olen haaveillut jo mooooonta vuotta. Kauppa näytti hienolta, jos jotain lisää niin se voisi olla jotain suomalaisilta nuorilta tekijöiltä.

    Vastaa
  88. Heini 12.3.2013 at 14:27

    Aivan ihana verkkokauppa! Taitaapa meidän iso Tablo saada tuolta pienemmän kaverin. Ollaan etsitty pitkään naulakkoa, siis sellaista nurkkaan kivaa jalallista, mutta ei vielä ole löytynyt, eikä ollut tuollakaan kuin yksi vaihtoehto, joten jatketaan etsimistä. Tällä hetkellä Oka on ollut paras ehdokas. Ja ehdottomasti arvonnassa mukana!

    Vastaa
  89. Siiru 12.3.2013 at 15:10

    Desing House Stockholm!

    Vastaa
  90. noushka 12.3.2013 at 16:32

    Ferm living ja Hay sopisivat hyvin!

    Vastaa
  91. ia 12.3.2013 at 21:36

    Kohtuuhintaisia mattoja.

    Vastaa
  92. ia 12.3.2013 at 21:39

    Verhoja.

    Vastaa
  93. Empula 12.3.2013 at 22:13

    Kotimaisia tuotteita vielä lisää 🙂

    Vastaa
  94. ae 12.3.2013 at 23:58

    Harmittaa, etten tajunnut ostaa Habitatin Flap-kelloa silloin, kun niitä vielä Stockmannilla myytiin. Joten vastaan Habitat, ainakin noiden kellojen osalta. 😛

    Vastaa
  95. Leea 13.3.2013 at 11:17

    Lisänä voisi olla Hay ja Tine K.

    Vastaa
  96. MS Ordinary 13.3.2013 at 14:26

    Sopisikohan Alessin tuotteet joukkoon? 🙂

    Vastaa
  97. Johanna 13.3.2013 at 21:54

    Kaikkea kivaa tuolta näyttääkin jo löytyvän. Ferm living olisi kiinnostava lisä valikoimaan!

    Vastaa
  98. Mimu 13.3.2013 at 21:59

    Joskin tietty merkki pitäisi valita niin valitsisin Cult Desingin. Ne tuotteet on vaan ihan mahtavia! Varsinkin kaikki purnukat sun muut on hauskoja. 🙂 Lisäksi toivoisin enemmän purkkeja ja purnukoita. Peltisiä ja keraamisia. Itse olen ihan hulluna kaikkiin purnukoihin. 🙂 Lisäksi tekstiilit on aina hyvä juttu. Niitä on helppo ostaa ja esimerkkinä mainittakoon vaikka keittiöpyyhkeet yms.

    Vastaa
  99. miijamarya 14.3.2013 at 2:55

    littlephant ja hay!

    Vastaa
  100. Nnnenna 14.3.2013 at 8:39

    Tine K olisi kiva lisäys 🙂 Muita lisäyksiä en keksikään, valikoima on oikein hyvä ja monipuolinen jo nyt! 🙂

    Vastaa
  101. Ikuus 14.3.2013 at 14:02

    Muutoa ja kotimmaisia tuotteita jäin ehdottomasti kaipailemaan!

    Vastaa
  102. Katja 15.3.2013 at 11:32

    Mukana arvonnassa! Kauppaan toivoisin joitain sellaisia tuotteita mitä ei vielä muualta suomesta saa, jotain millä voisivat erilaistua muista verkkokaupoista.

    Vastaa
  103. Outi E 15.3.2013 at 11:57

    Jonathan Adler sekä suomalaisista Tonfisk!

    Vastaa
  104. Johanna 15.3.2013 at 12:20

    Tosi kiva valikoima! Hayn tuotteet olisivat kiva lisä. Ei niinkään huonekaluja vaan pikkutavaroita ja muita sisutsu- ja lifestyle-esineitä.

    Vastaa
  105. Katariina 15.3.2013 at 12:30

    Ehdottomasti lisää kotimaisia tuotteita! Entuudestaan tuntemattomampiin, pieniin sisustusyrityksien tuotteisiin olisi kiva tutustua, tuntuu vain että niitä on nii hankala löytää mistään koska suuret suositut merkit (hay, artek, muuto, ferm living ym) vievät suurimman osan tuotetilasta kaupassa kuin kaupassa. Mitään tiettyjä merkkejä en nyt tähän nimeä mutta pointti tuli varmaan selväksi 🙂

    Vastaa
  106. Anu 15.3.2013 at 12:47

    Minäkin liputan kotimaisten tuotteiden puolesta esim. Saana ja Olli 🙂

    Vastaa
  107. Muruhuttu 15.3.2013 at 12:53

    Jotain uutta ja erilaista, mitä ei muualta saa 😉 Näytti kyllä oikein kivalta jo nyt! Ja toivottavasti arpaonni napsahtaa koska naulakko on ostoslistalla 😉

    Vastaa
  108. Sussu 15.3.2013 at 12:57

    Kivat sivut ja kiva valikoima! (: Lapsille ja lastenhuoneeseen toivoisin enemmän jotain hienoja juttuja.

    Vastaa
  109. Jenni 15.3.2013 at 13:47

    Itseäni ilahduttaa sisustusnettikaupoissa aina laaja keittiöpyyhevalikoima erilaisine printteineen. Se jäi puuttumaan tuolta. Myös By Nordin sisustustyynyt ilahduttaa silmää aina missä vain!

    Vastaa
  110. Marjutska 15.3.2013 at 14:38

    Kaunis blogi! KN2 voisi olla suunnannäyttäjänä ja ottaa käyttöön myös käytettyjen tuotteiden markkinoinnin. Toimisi vain välikätenä ja saisi samalla näkyvyyttä!
    Ideana siis linkittää sivuilleen esimerkiksi blogeja, joissa bloggaajat myy samoja tuotteita kuin KN2. Kuinka ihanaa olisi, jos löytäisi kauan himoitseman tuolin käytettynä ja toisen voisi ostaa hyvällä omallatunnolla uutena KN2:lta!

    Vastaa
  111. Ona 15.3.2013 at 15:30

    Kotimainen tuote on aina paras.

    Vastaa
  112. Tiina 15.3.2013 at 16:07

    Oi että, Hang on -naulakko onkin ollut haaveissa. Itsekin kaipaisin verkkokauppaan suomalaisten pienten design-yritysten tuotteita.

    Vastaa
  113. Peeta 15.3.2013 at 16:34

    Tosi kiva toi sun uus sohvapöytä, sopii loistavasti teidän kotiinne. Itekin olen samaa aina silloin tällöin ihastellut ja just tossa värissä 🙂

    Minun puolestani nettikaupan valikoimiin voisi ottaa Muutoa ja Habitatia. Sopisivat hyvin joukkoon ja menisivät varmasti hyvin kaupaksi. Tuota Hang on -naulakkoakin olen jo pitkään himoinnut, meidän uuteen kotiin tarvittaisiinkin juuri seinänaulakkoa! Eteiseen vieraiden takeille ja koiran hihnalle just sopiva! Voi kumpa nyt voitto osuisi kohdalle, sormet ristissä 🙂 Ottaisin sen mustana.

    Terkuin Peeta,
    http://rawdesignblog.blogspot.fi

    Vastaa
  114. Zana 15.3.2013 at 18:26

    Täällä jo aiemmin mainittu HAY tuli ensimmäisenä mieleen. Tosin olisihan noita toki muitakin kivoja. iPuro-huonetuoksuja lisää, taitaa olla ensimmäinen kerta kun näen niitä Suomessa. Saksasta olen omani hakenut. Joku muukin huonetuoksu/tuoksukynttilämerkki voisi olla tervetullut, Diptyque on varmaan jo liikaa pyydetty…;)

    Vastaa
  115. Bette 15.3.2013 at 19:32

    vaikka vähän kotimaisia merkkejä, kuten Kauniste!

    Vastaa
  116. Sanna 15.3.2013 at 19:57

    Mukaan ihanaan arvontaan! House Doctor, Ferm Living, pieniä suomalaisia valmistajia – siinäpä ideoita tuotevalikoiman kasvattamiseen!

    Vastaa
  117. Henriikka 15.3.2013 at 19:57

    Sivut oli kyllä ilmeeltään selkeät ja muutenkin toimivat. Valikoimaan voisi ottaa suomalaisia ja pohjoismaalaisia tuotteita ja tuotemerkkejä. Käsin tehdyt ja viimeistellyt tuotteet sopisivat hyvin imagoon. Toki tällainen ”kotiinpäin vetäminen” on aina hyväksi, eli siis suomalaisuus ja pohjoismaisuus on valttia!

    Vastaa
  118. Alma 15.3.2013 at 21:32

    Enpä osaa aiemmin mainittujen lisäksi muuta keksiä.. Arvan jos silti saisin, kiitos! (naulakolle ois jo paikka ü)

    Vastaa
  119. Enni 15.3.2013 at 21:52

    Valikoima oli monipuolisuudellaan melko tyydyttävä ja pidin erityisesti sivuston selkeästä rakenteesta simppelistä ulkoasusta 🙂 Jäin kaipaamaan lempimerkkiäni House Doctoria, mutta tietenkin sitä toivoisi aina törmäävän joihinkin uusiin merkkeihin maailmalta 🙂

    Vastaa
  120. Anadigi 15.3.2013 at 22:10

    Nuo liikkeen nettisivut on kyllä siistit. Liike itsessään liian tukkoinen ja täynnä tavaraa. Kotimaiset, huonommin saatavilla olevat tuotemerkit nettikauppaan…houkuttelis varmasti uusia asiakkaita!

    Vastaa
  121. M 15.3.2013 at 22:15

    Saanan ja Ollin tuotteita voisi lisätä kauppaan. Ja muitakin suomalaisia suunnittelijoita 🙂

    Vastaa
  122. mirka 15.3.2013 at 23:02

    Hei,

    Loistava arvonta ja mahtava verkkokauppa, kiitos!
    Ibride tarjottimia/tauluja haluaisin…niitä löytää tosi vähän
    Pitää jatkaa sivujen selaamista, muutama tuote löytyi joita olen etsinyt
    kissojen ja koirien kera.

    Toivottavasti Onni suosii minua:)

    Vastaa
  123. Lotta 15.3.2013 at 23:17

    LittlePhantin juttuja kaipaan myös minä.

    Vastaa
  124. Eeva J. 15.3.2013 at 23:19

    Oi, juurikin tuosta naulakosta olen haaveillut! Design House Stockholm voisi olla mukava lisä valikoimaan.

    Vastaa
  125. Hanna 16.3.2013 at 2:54

    Oih! Ihanan selkeät sivut heillä. Tuonne aion rantautua useamminkin katselemaan jotain kaunista uutta kotiin.

    Ehdotan samaa kuin moni muukin täällä. Kotimaista lisää ja nuoria suunnittelijoita!

    Vastaa
  126. Janina 16.3.2013 at 9:29

    Hei, Donna Wilsonin tuoteet, kaipaan ne Suomessa!

    Vastaa
  127. miuku 16.3.2013 at 12:18

    Suomalaisten suunnittelijoiden tuotteita kaipaisin:) huippu arvonta!

    Vastaa
  128. Blackie 16.3.2013 at 15:27

    Ihana arvonta, toivottavasti onni potkaisee ja hylly matkaisi meille! 🙂

    Hyvät sivut, olin käynyt jo aiemminkin siellä. Fine little dayn tuotteita olen yrittänyt etsiä, niitä ei joka paikassa myydä!

    Vastaa
  129. Maria 16.3.2013 at 18:36

    Ferm Livingin tuotteita kaipailisin valikoimaan. Naulakolle löytyisi paikka jo valmiina, joten arpaonnea minulle! 🙂

    Vastaa
  130. Essi 16.3.2013 at 18:58

    Hei kun kommentti näkyy näköjään vasta hyväksynnän jälkeen, niin voisitko poistaa tuon äsken laittamani kommentin (jossa nimimerkki Ezzu) koska siihen tuli aivan väärä nimi..laitan tämän viestini jälkeen uuden kommentin oikealla nimelläni (Essi), jonka saa sitten julkaista. ANTEEKSI TÄLLAINEN SEKAANNUS. :/

    Vastaa
  131. Essi 16.3.2013 at 18:59

    Ihan uusi nettikauppa minulle ja valikoimat olivat jo nyt tarpeeksi kattavat – löytyi kaikkea kivaa, mitä voisi ostaa! 🙂 Naulakko tulisi tarpeeseen, joten osallistun arvontaan.

    Vastaa
  132. emmien 16.3.2013 at 19:43

    kotimaisuutta toivotaan täälläkin 🙂

    Vastaa
  133. Anna M 16.3.2013 at 21:08

    Oi, Light House:sta olen unelmoinut pienen ikuisuuden. Ihastuin myös Tabloon, ottaisin valkoisena tai mustana kiitos. Myös Ykin plafondi on ollut pitkään hankinta-listalla… 🙂

    Vastaa
  134. Hipsu 16.3.2013 at 21:11

    Kävin kurkkimassa verkkokaupassa ensimmäistä kertaa.
    Kaikkea kivaa ja ihanaa oli paljon <3

    Vastaa
  135. Riikka 16.3.2013 at 22:03

    Hay ja Tom Dixon ovat sellaisia, joita itse kaipaisin. Paljon ihanuuksia näyttää tietysti jo nytkin löytyvän…

    Vastaa
  136. Tuula 16.3.2013 at 22:29

    Habitatia kun jostain saisi niin jopa olisi mukavaa!

    Vastaa
  137. minttu47 16.3.2013 at 22:47

    Kotimaisia tuotteita

    Vastaa
  138. Maijis 16.3.2013 at 23:57

    Pieniä kodintekstiilejä, esim. Keittiöpyyhkeitä.

    Vastaa
  139. Riikka 17.3.2013 at 8:03

    Jäin myös kaipaamaan tekstiilejä, kauniit tyynynpäälliset ym. Lisäksi monien mainitsema Design House Stockholm.

    Vastaa
  140. lentoemo 17.3.2013 at 9:54

    TuntoDesign tulee ensimmäisenä mieleen.

    Vastaa
  141. tötterö 17.3.2013 at 10:44

    Menun tuotteita olisi kiva nähdä valikoimassa.

    Vastaa
  142. Hanna 17.3.2013 at 11:03

    Hei, vielä ehdin mukaan!
    Ruotsalaisen 10 Gruppenin tuotteita on suomesta vaikea löytää, ehkä niitä??

    Vastaa
  143. Elina K. 17.3.2013 at 13:17

    Valikoimaa riittää tietysti jo nyt, mutta esim. Ferm Living ja Tine K olisivat hyviä lisiä. Voi olen niiiin haaveillut tuosta naulakosta, peukut pystyyn 🙂

    Vastaa
  144. Minsu 17.3.2013 at 14:47

    Täältä myös ääni hieman tuntemattomammille merkeille!

    Vastaa
  145. Hanna 17.3.2013 at 14:51

    Oijoi, melkein unohdin tämän arvonnan, mutta vielä ehdin..HUH!
    Vaikea sanoa, mitä toivoisi. Kattavempi Fermin valikoima, kuin monessa muussa nettikaupassa. Habitat, Saana ja Olli, Kauniste, Fine little day..
    Muutoa ja Hayta on jo niin monessa..Siinäpä niitä.
    Olisin kovin onnellinen uuden naulakon omistaja!

    Onnea kauniista nimestä ja uudesta liian ihanasta pöydästä :)!

    Vastaa
  146. Sari 17.3.2013 at 15:11

    Paljon hienoa jo onkin, mutta kuten tuossa jo moni mainitsikin, voisi kannustaa nuoria suomalaisia suunnittelijoita ottamalla heidän tuotteitaan valikoimiin. Itse löysin juuri sattumalta sellaisen mielenkiintoisen ”tiimin” kuin Kamui.. 🙂

    Vastaa
  147. Sartzan 17.3.2013 at 17:26

    Paljon on kaikkea kivaa jo myynnissä, ehkä toivoisin jotain puisia koriste-esineitä valikoimaan 🙂

    Vastaa
  148. Janica 17.3.2013 at 18:49

    Ihania!

    Vastaa

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • About