Mä tulen nykyään ihan todella iloiseksi kauniista arkisista käyttöesineistä. Kuten pehmeistä kutsuvista lakanoista tai pyyhkeestä, jonka laadun suorastaan tuntee käsissään. Ne pysyvät hyvinä päivästä toiseen, eivät vanu eivätkä veny. Eivätkä kärsi trendien vaihteluista. Semmoisen lahjan käärisin myös onnellisena esiin jouluna paketista – jotain käyttökelpoista ja joka päivä ilahduttavaa!
Oon nyt noin reilun vuoden verran saanut käyttää Lapuan Kankureiden pyyhkeitä, joita sain muutaman Seinäjoen Design Week -yhteistyöstä. Ja nyt on pakko hehkuttaa, sillä ne on eittämättä parhaat pyyhkeet, mitä meillä on koskaan ollut! Eivät ole menneet yhtään miksikään – värit, tuntu sekä kuivaavuus ovat kaikki tallella kuin ekana päivänä. Enkä muuten ole mielipiteeni kanssa aivan yksin, sillä tämä pohjalainen kutomo palkittiin juuri vuoden 2014 Taito Finlandialla (onnittelut)! Myös Kivi-pyyhkeet ovat saaneet ansaittua tunnustusta, sillä nehän valittiin Toimittajien tusinaan yhdeksi parhaaksi sisustustuotteeksi tänä vuonna.
Eli Lapuan Kankureiden pyyhe – siinä on mun ehdotus joulun parhaaksi lahjaksi! Koodilla MAIJUSAW saat nyt 7.12.2014 asti -20 % kaikista normaalihintaisista sauna- ja kylpytuotteista, klik! Lapuan Kankurit makes the best towels in Finland. I have used them over a year now and they feel the same as the day I got them! No wonder, as these towels were chosen as one of the 12 best Finnish interior design products in 2014! I think that a towel like this would be a good christmas present (something that I would wish for) so that is my tip for you today. With the code MAIJUSAW you´ll get -20 % off for all the (normal price) spa and sauna products, click! The code is valid until 7.12.2014.
I WISH…
Mä tulen nykyään ihan todella iloiseksi kauniista arkisista käyttöesineistä. Kuten pehmeistä kutsuvista lakanoista tai pyyhkeestä, jonka laadun suorastaan tuntee käsissään. Ne pysyvät hyvinä päivästä toiseen, eivät vanu eivätkä veny. Eivätkä kärsi trendien vaihteluista. Semmoisen lahjan käärisin myös onnellisena esiin jouluna paketista – jotain käyttökelpoista ja joka päivä ilahduttavaa!
Oon nyt noin reilun vuoden verran saanut käyttää Lapuan Kankureiden pyyhkeitä, joita sain muutaman Seinäjoen Design Week -yhteistyöstä. Ja nyt on pakko hehkuttaa, sillä ne on eittämättä parhaat pyyhkeet, mitä meillä on koskaan ollut! Eivät ole menneet yhtään miksikään – värit, tuntu sekä kuivaavuus ovat kaikki tallella kuin ekana päivänä. Enkä muuten ole mielipiteeni kanssa aivan yksin, sillä tämä pohjalainen kutomo palkittiin juuri vuoden 2014 Taito Finlandialla (onnittelut)! Myös Kivi-pyyhkeet ovat saaneet ansaittua tunnustusta, sillä nehän valittiin Toimittajien tusinaan yhdeksi parhaaksi sisustustuotteeksi tänä vuonna.
Eli Lapuan Kankureiden pyyhe – siinä on mun ehdotus joulun parhaaksi lahjaksi!
Koodilla MAIJUSAW saat nyt 7.12.2014 asti -20 % kaikista normaalihintaisista sauna- ja kylpytuotteista, klik!
Lapuan Kankurit makes the best towels in Finland. I have used them over a year now and they feel the same as the day I got them! No wonder, as these towels were chosen as one of the 12 best Finnish interior design products in 2014! I think that a towel like this would be a good christmas present (something that I would wish for) so that is my tip for you today. With the code MAIJUSAW you´ll get -20 % off for all the (normal price) spa and sauna products, click! The code is valid until 7.12.2014.
Yhteistyössä / Sponsored
One reply to “I WISH…”
Hanna
Pinterestin toivomuslistalle läks upea Kivi-pyyhe!