Hei! Vuosi on vaihtunut ja kalenterissa lukee tammikuu. Tuntuu jotenkin epäuskoiselta varsinkin, kun itse katselen koko ajan omaa laskuria eli odottelemme tietysti vauvan syntymää keväällä. Ei siis hurjia uudenvuodenlupauksia tai laihdutuskuureja tällä puolen ruutua ;). No sen lupauksen kyllä teen etten juo kahvia enää yömyöhään – ei ollut kiva valvoa aamukuuteen yhden pikkukupillisen takia viime yönä, puuh..!
Viime vuoden sisustusmuutoksia läpikäydessä huomasin, että kulunut vuosi oli aika hyvä kirppislöytöjen suhteen. Sain siitä siis idean tehdä myös kirppislöydöistä oman Top 10 -koosteen, joka ehkä voi innostaa tai antaa muillekin ideoita mistä itse voi tehdä vastaavia löytöjä. Olen listannut löydöt ykkösestä kymppiin sen mukaan, miten ”hyvinä” niitä pidän. Asian hyvyyteen vaikuttavat tietysti monet asiat, mutta itse ajattelen että ainakin sen harvinaisuus sekä ”haluttavuus” ovat ykkösjuttuja edullisen hinnan lisäksi. Löytö voi lisäksi olla joko iso tai pieni. Jotta juttu ei venyisi kilometripostaukseksi, jaan sen kahteen osaan eli tässä viime vuoden kirppisparhaimmistoa kuutosesta kymppiin! (Otsikoissa on linkit koko postauksiin.) #10 / Vanha kynttilänjalka
Tämä kuuluu siihen pienten löytöjen sarjaan eli on ihanan uniikki sekä mielenkiintoinen esine kaikessa rujoudessaan. Jollain tavalla se myös käynnisti mun talveen ja jouluun virittäytymisen tänä vuonna, koska pakkohan tuohon on saada kynttilä palamaan! Messinki materiaalina on muutenkin ollut mun suosikki keittiön valmistumisen jälkeen eli tässä kynttilänjalassa yhdistyy monta asiaa! Löytyi perinteisesti itsepalvelukirppikseltä muutamalla eurolla. #9 / Lasiesineet
Kaksi erillistä esinettä ja löytöä, joita kuitenkin yhdistää sama materiaali – lasi. Värillinen lasi tuntuu musta nyt jostain syystä ajankohtaiselta ja kiinnostavalta. Tykkään sen tunnusta eli sekä lasipaino että kynttilänjalka ovat painavia ja ”todellisia”, ei mitään helposti hajoavia hötökoristeita. Tätä kokoelman alkua haluan ehdottomasti vielä laajentaa! #8 / Lepakkotuoli
Tai ei siis koko tuoli, mutta runko. Lepakkotuolia etsiskelin hiljakseen melko kauan ja välillä tuli katsottua uusiakin kappaleita nettikaupoista. Joten todella loistavaa, että runko löytyi mielummin facebookin kirppikseltä käytettynä! Istuinosan ompelukaan ei onneksi tuottanut kovin suuria vaikeuksia ja sain samalla sellaisen kuin halusin. Hyvä löytö muutamalla kympillä :). #7 / Messinkivalaisin
Vintage-lampuissa on monesti sitä jotain, mitä uusissa ei ole. Materiaalit ovat usein laadukkaampia sekä rehellisesti käyttöön tehtyjä, minkä lisäksi muotoilu on ajatonta. Tämä messinkiseinävalaisin kolahti heti, vaikka olinkin vähällä jättää sen ensin ostamatta. Lähinnä vain siitä syystä etten tiennyt sille heti valmista paikkaa. No eipä ole käynyt yksi eikä kaksi kertaa, että kaapissa piilotellulle esineelle on vähän ajan päästä löytynyt jonkun muutoksen seurauksena aivan loistava paikka! Tämäkin voi siis hyvin odottaa, että sille löytyy arvoisensa seinänpätkä. Lamppu on löytö yhdeltä viime kesän pihakirppikseltä, ne on kyllä ihan parhaita! #6 / Thonet-tuolit
Kahvilatuolit eivät sinänsä ole harvinaisia, sillä niitä on valmistettu niin paljon. Se, että löytää kaksi aivan huippukuntoista yksilöä täysin ehjillä rottinki-istuinosilla on sen sijaan vähän mutkikkaampaa. Maksoin näistä lisäksi ihan murto-osan, mitä vastaavista uusista eli sijoitin hankintahinnan päälle viitisentoista euroa mustaan kalustelakkaan silmää räpäyttämättä. Alunperinhän tuolit (2 kpl) olivat siis ruskeita. Tuolit löytyivät laitettuani niistä facebookin kirppikselle ostoilmoituksen eli välillä homma toimii näinkin päin! 😉 Ehdottomasti siis top kutosen arvoinen löytö!
Hi! I did a list of my 10 top flea market items that I have found in 2015. The list includes both big and small items. As this would make a very looooong story, I´ve divided it into two blogposts. So here is the part one including my top 5 finds from 6 to 10!
TOP 10 FLEA FINDS IN 2015 / PART 1
Hei! Vuosi on vaihtunut ja kalenterissa lukee tammikuu. Tuntuu jotenkin epäuskoiselta varsinkin, kun itse katselen koko ajan omaa laskuria eli odottelemme tietysti vauvan syntymää keväällä. Ei siis hurjia uudenvuodenlupauksia tai laihdutuskuureja tällä puolen ruutua ;). No sen lupauksen kyllä teen etten juo kahvia enää yömyöhään – ei ollut kiva valvoa aamukuuteen yhden pikkukupillisen takia viime yönä, puuh..!
Viime vuoden sisustusmuutoksia läpikäydessä huomasin, että kulunut vuosi oli aika hyvä kirppislöytöjen suhteen. Sain siitä siis idean tehdä myös kirppislöydöistä oman Top 10 -koosteen, joka ehkä voi innostaa tai antaa muillekin ideoita mistä itse voi tehdä vastaavia löytöjä. Olen listannut löydöt ykkösestä kymppiin sen mukaan, miten ”hyvinä” niitä pidän. Asian hyvyyteen vaikuttavat tietysti monet asiat, mutta itse ajattelen että ainakin sen harvinaisuus sekä ”haluttavuus” ovat ykkösjuttuja edullisen hinnan lisäksi. Löytö voi lisäksi olla joko iso tai pieni. Jotta juttu ei venyisi kilometripostaukseksi, jaan sen kahteen osaan eli tässä viime vuoden kirppisparhaimmistoa kuutosesta kymppiin! (Otsikoissa on linkit koko postauksiin.)
#10 / Vanha kynttilänjalka
Tämä kuuluu siihen pienten löytöjen sarjaan eli on ihanan uniikki sekä mielenkiintoinen esine kaikessa rujoudessaan. Jollain tavalla se myös käynnisti mun talveen ja jouluun virittäytymisen tänä vuonna, koska pakkohan tuohon on saada kynttilä palamaan! Messinki materiaalina on muutenkin ollut mun suosikki keittiön valmistumisen jälkeen eli tässä kynttilänjalassa yhdistyy monta asiaa! Löytyi perinteisesti itsepalvelukirppikseltä muutamalla eurolla.
#9 / Lasiesineet
Kaksi erillistä esinettä ja löytöä, joita kuitenkin yhdistää sama materiaali – lasi. Värillinen lasi tuntuu musta nyt jostain syystä ajankohtaiselta ja kiinnostavalta. Tykkään sen tunnusta eli sekä lasipaino että kynttilänjalka ovat painavia ja ”todellisia”, ei mitään helposti hajoavia hötökoristeita. Tätä kokoelman alkua haluan ehdottomasti vielä laajentaa!
#8 / Lepakkotuoli
Tai ei siis koko tuoli, mutta runko. Lepakkotuolia etsiskelin hiljakseen melko kauan ja välillä tuli katsottua uusiakin kappaleita nettikaupoista. Joten todella loistavaa, että runko löytyi mielummin facebookin kirppikseltä käytettynä! Istuinosan ompelukaan ei onneksi tuottanut kovin suuria vaikeuksia ja sain samalla sellaisen kuin halusin. Hyvä löytö muutamalla kympillä :).
#7 / Messinkivalaisin
Vintage-lampuissa on monesti sitä jotain, mitä uusissa ei ole. Materiaalit ovat usein laadukkaampia sekä rehellisesti käyttöön tehtyjä, minkä lisäksi muotoilu on ajatonta. Tämä messinkiseinävalaisin kolahti heti, vaikka olinkin vähällä jättää sen ensin ostamatta. Lähinnä vain siitä syystä etten tiennyt sille heti valmista paikkaa. No eipä ole käynyt yksi eikä kaksi kertaa, että kaapissa piilotellulle esineelle on vähän ajan päästä löytynyt jonkun muutoksen seurauksena aivan loistava paikka! Tämäkin voi siis hyvin odottaa, että sille löytyy arvoisensa seinänpätkä. Lamppu on löytö yhdeltä viime kesän pihakirppikseltä, ne on kyllä ihan parhaita!
#6 / Thonet-tuolit