Maiju Saw
  • About

APLINE UNITUKI

By Maiju Saha on 28.2.2016

Hei! Nyt mennään ehkä vähän sisustusaiheen vierestä, mutta tässä on asia, josta haluan aivan välttämättä kirjoittaa. Tai paremminkin tuote, joka tuli sattumalta puheeksi yhden kaverini kanssa, joka työssään muotoilijana kohtaa jatkuvasti paljon uusia yrityksiä ja tuoteideoita. Hän näytti minulle lasten nukkumisen helpottamiseksi suunnitteltua unitukea, jota voi halutessaan nostaa ja laskea helposti. Kahden lapsen äitinä tajusin heti, miten kätevästä välineestä siinä voisi olla kyse – ei enää kirjapinoja sängyn jalkojen alle tai epämääräisen muhkuraista tyynykasaa patjan väliin keskellä yötä, kun lapsi yllättäen sairastuu!


Tuote saatu bloginäkyvyyttä vastaan

apline unitasoapline unitaso_2

Kyseessä on tätä nykyä täysin valmis tuote, Apline-unituki, jonka suunnittelu on saanut alkunsa aidosta, perheen kokemasta tarpeesta. Koko syntytarinan voi lukea täältä. Puisessa tuessa on kolme eri tasoa, joilla 0-3 -vuotiaan lapsen asentoa voi säätää tarpeen mukaan. Ensimmäisessä kuvassa tuki on Ainan patjan alla korkeimmassa asennossa eli juuri sopiva avittamaan tukkoisen tai korvakipuisen lapsen nukkumista. Matalimmalle tasolle laskettuna se voi olla patjan alla periaatteessa koko ajan. Mitään ulkonäköhaittaa ei siitä mun mielestä ole, tai ainakin vähemmän mitä esim. joistain kirjakasoista. 🙂 Aplinet valmistaa jurvalainen huonekalutehdas ja materiaalit ovat suomalainen koivu ja koivuvaneri. Go Pohjanmaa!

unitaso apline lastenhuoneessa

Miltä teistä tämä tuote kuulostaa? Itse uskon simppeleihin juttuihin, jotka ovat saaneet alkunsa oikeiden perheiden tarpeista. Myös kotimaisuus on iso plussa! A R V O N T A: Apline haluaa arpoa yhden unituen yhdelle lukijalleni eli jos sellaiselle olisi omassa perheessäsi käyttöä, kerro tähän postaukseen 6.3. mennessä mihin tilanteeseen Aplinesta olisi teidän perheessä hyötyä?

Apline löytyy myös facebookista.

brandsgiveawayskidsSponsoredtips
Posted in Collaborations, Design and brands, Kids, Kids room, Lifestyle.
Share
PreviousDIY FLOWER POT MAKEOVER
NextSINNERLIG

86 replies to “APLINE UNITUKI”

  1. Sarp 28.2.2016 at 18:23

    Flunssaiselle ja lukevalle lapselle olisi mainio.

    Vastaa
    • Hanna 2.3.2016 at 21:50

      Aivan mahti keksintö. Meillä kaksi astmaatikkolasta joten varmasti flunssa-aikoina ois huippu kätevä!. Meillä tämä ois varmasti aina käytössä :).

      Vastaa
  2. Nellyssi 28.2.2016 at 18:41

    Voi kyllä! Täällä ollaan oltu flunssassa syksy ja talvi lähestulkoon koko ajan! Tuota olisi niiiin tarvittu! Varmasti tarvittaisiin jatkossakin.

    Vastaa
  3. Katariina 28.2.2016 at 18:47

    Upea tuote! Tästä olisi apua ihan vuoden jokaisena päivänä, sillä meillä on juurikin niitä kirjakasoja tukkoisuutta ehkäisemään ☺

    Vastaa
  4. Nannil 28.2.2016 at 19:25

    Meillä olisi käyttöä tuelle KOKO ajan vauvan refluksin ja astman tekemän tukkoisuuden vuoksi. Meillä tällä hetkellä juurikin ne kauniit kirjapinot tukena, ei välttämättä esteettiset, mutta ei myöskään kovin tukevat vaihtoehdot. Loistavaa kun esittelit tämän tuotteen!

    Vastaa
  5. Sini 28.2.2016 at 19:33

    Tämä pelastaisi neljä kappaletta kohtalaisen arvokkaita kemian kirjoja lattialta yhden lapsen ja kahden koiran(, joista toinen ruikkii ihan mihin sattuu), kourista.

    Vastaa
  6. HEINI 28.2.2016 at 19:46

    Meille tuollainen olisi hyvä, sillä lapsi saa aina kaikkien flunssien jälkitautina pahan yskän, joka johtaa öisin oksentamiseen. Olen aika väsynyt niinä öinä… Korotukset auttavat hiukan, eikä lima mene niin helposti nieluun.

    Heini

    Vastaa
  7. Anna 28.2.2016 at 20:12

    Aivan loistavaa jälkeä Pohjanmaalla.
    Itseni ei ole lapsia, mutta haluaisin ilahduttaa ja helpottaa kummilapsen
    perhettä, jossa on neljä lasta. Käyttöä varmasti tulisi vuoden
    jokaiselle päivälle.

    Vastaa
  8. Susu 28.2.2016 at 20:16

    Nerokas keksintö! Pienelle astmapotilaalle tulisi meillä käyttöön ja uskon kyllä tuohon! Yksinkertaiset asiat usein toimivimpia!

    Vastaa
  9. Nina 28.2.2016 at 20:19

    Ompas mainio tuote! Pohjanmaalla ne vaan osaa. 🙂 Tämä tulisi ehdottomasti käyttöön flunssaiselle lapselle mutta miksei päivittäiseenkin käyttöön juurikin lukemiseen.

    Vastaa
  10. Elli 28.2.2016 at 20:22

    Meidän nuhanenä kaipaisi tuollaista! Ja itse pitäisi saada tenttikirja pois sängyn alta..

    Vastaa
  11. Maisa 28.2.2016 at 20:24

    Voi, miten mainio tuote pohjanmaalta! Tämä olisi mahtava apu pienelle allergiselle siskonpojalleni, joka on usein tukkoinen ja nukkuu tästä syystä ajoittain huonosti. <3 Tyynyviritelmillä menty tähän asti.. Peukut pystyssä arvontaan! 🙂

    Vastaa
  12. Rachel 28.2.2016 at 20:30

    Siis niin tarpeellinen tuote kahden pienen lapsen kanssa. Meillä on syksyn aikana otettu paksuimmat tietokirjat lasten huoneeseen ja olispa helpotus arkeen tämä! 🙂

    Vastaa
  13. kummelikopplan 28.2.2016 at 20:50

    Tämähän on todella näppärä keksintö. Meillä asustaa putkitetut 0 sekä 3-v, jotka ovat flunssaisia koko ajan. Näiden raukkojen tukkoisuuteen tästä olisi iso apu.

    Vastaa
  14. Hansku 28.2.2016 at 20:53

    Nuhaneniä helpottamaan käyttäisin. 🙂

    Vastaa
  15. Hani 28.2.2016 at 20:58

    Go Pohjanmaa! Meillä nytkin nuhainen kaveri olisi tukea vailla 😀

    Vastaa
  16. Julia 28.2.2016 at 21:01

    Flunssainen kolmevuotias kyllä hyötyisi tästä!

    Vastaa
  17. Maiju 28.2.2016 at 21:15

    Meille tämä vauvan nuhaisia öitä helpottamaan eikä varmasti olisi pahitteeksi isommallekaan lapselle flunssan iskiessä.

    Vastaa
  18. Helena 28.2.2016 at 21:22

    Tuohan vaikuttaa kätevältä! Meillä molemmat lapset saavat herkästi yskän, ja se vaivaa erityisesti vaaka-asennossa nukkuessa. Tuki helpottaisi varmasti koko perheen öitä.

    Vastaa
  19. jenni nalaneps 28.2.2016 at 22:04

    No oishan tuo ny varmaan mukavampi kuin se tyyny siel patjan alla… eli lunssa potilaalle tai sit just jos koululainen haluaa lueskella nii ois vähä kätsy! Plussaa kun on lähi ja kotimainen tuote !

    Vastaa
  20. Vanuliina 28.2.2016 at 22:11

    Huippu keksintö! Helpottaisi meillä vauvan nukkumista flunssa-aikana, kun nenä tukkeutuu ja yskä vaivaa. Muuten voitaisiin käyttää lukutukena.

    Vastaa
  21. matonen 28.2.2016 at 22:19

    Oman lintuseni patjan alle sujauttaisin. Helpottaisi pienen flunssapotilaan yöunia!

    Vastaa
  22. Miia 28.2.2016 at 22:20

    Hei vau mikä keksintö! Todellakin voittaa kirjakasat! Tällä hetkellä käyttöä olisi lukevalle lapselle mutta tulevaisuudessa juurikin flunssaisen lapsen apuna ehdottomasti tarpeellinen 🙂 Mukana siis arvonnassa!

    Vastaa
  23. Pimassou 28.2.2016 at 22:20

    Tarpeeseen tulisi meidänkin perheeseen flunssakausien öitä helpottamaan. Muulloinkin toimisi varmasti lapsen lukiessa sängyssä.
    Loistava keksintö!

    Vastaa
  24. sohvea 28.2.2016 at 22:51

    Oi vitsi! Tästä olisi kyllä paljon apua meidän refluksista kärsivälle kuopukselle. Tällä hetkellä on käytössä juuri nuo kirjapinot.

    Vastaa
  25. millastiina 28.2.2016 at 22:54

    Hyvä ja tarpeellinen keksintö! Meidän huushollissa päätyisi varmasti ihan jokapäiväiseen käyttöön 7kk pojalle, juurikin niiden ”kauniiden” kirjakasojen tilalle 😉 tulevaisuudessa myös helpottamaan flunssakausia ja sairaspäiviä 🙂 iso plussa kotimaisuudesta ja nätistä ulkonäöstä!

    Vastaa
  26. Katri 29.2.2016 at 6:45

    Näyttääpä kivalta ja tarpeelliselta tuotteelta! Meillä lapset tykkäävät illalla lukea kirjaa vuoteessa ja tämä olisi tosi hyvä apu sellaiseen, ei tulisi käsivarsi ja -hartiajumeja! Eli arvonnassa mukana 🙂

    Vastaa
  27. Outi 29.2.2016 at 10:41

    Täydellistä! Juuri tällaista meilläkin kaivattaisiin 7kk ikäiselle, jolla flunssa vaivana vähän väliä. Ihanaa, että arjen käyttöesineitäkin pikkuhijaa aletaan valmistaa silmää hivelevässä muodossa ja onneksi myös puun arvostus materiaalina on yhä kasvamaan päin eikä enää kaikkea tehdä muovista. Kiitos kun teit tämän postauksen!

    Vastaa
  28. AnKa 29.2.2016 at 12:17

    Siis niin kätevä ois! Tukkoisina ja yskäisinä öinä tuo olisi pelastus. Kirjakasojen kanssa aina pelottaa, että sänky luiskahtaa pois niiden päältä.

    Vastaa
  29. smh 29.2.2016 at 12:51

    Mahtava keksintö! Nuhanenille, isommille lukemiseen jne. Käyttöä löytyisi!

    Vastaa
  30. Mari 29.2.2016 at 13:10

    Hei! Nyt on pakko osallistua! Refluksivaivaista vauvaamme tuki olisi auttanut paljon. Nyt ei refluksi enää öisin vaivaa mutta helpottaisi kyllä 11kk ikäisen nuhanenän hengitystä. ja tulevia räkätauteja odotellessa…

    Vastaa
  31. lilliputti 29.2.2016 at 14:21

    Kyllä tämä tuki peittoaa kirjapinot 6-0. Ehdottomasti tuli käyttöön refluksio vaivasta kärsivälle vauvalle. Ja isommilla muksuilla flunssan vaivatessa.

    Vastaa
  32. Taru 29.2.2016 at 15:33

    Todellakin helpottaisi yskäisten lasten sairastamista! Hyvä keksintö!

    Vastaa
  33. Merja 29.2.2016 at 16:57

    Pojanpojan perheessä pienellä putkitetut korvat.
    Tukkoinen olo ei anna unirauhaa kellekään perheessä.
    Kyllähän toi varmaan olis kätevämpi kuin pino kirjoja sängynjalkojen alla.

    Vastaa
  34. Reija 29.2.2016 at 19:02

    Kuten niin monella muullakin otettaisiin avuksi tukkoisiin öihin! Saattaisihan tuosta saada myös nukelle liukumäen, apuvälineen takaperinkuperkeikan harjoitteluun.. Tässä aikuisen ideat. Lapsi todennäköisesti keksisi vielä paljon muutakin 🙂

    Vastaa
  35. Naan 29.2.2016 at 20:37

    Kylläpäs tuollanen tulis meillä kovaan käyttöön. Edellinen yökin meni valvoessa nuhanenän kanssa ja yritin viritellä tyynyjä ym. korokkeeksi.

    Vastaa
  36. Petra 29.2.2016 at 20:47

    Aivan loistava keksintö! Kyllä tuosta olisi apua pikku nuhanenille, mutta varmasti käyttäisin myös lukemisen apuna, miksei myös pikkuautojen vauhdinotto ramppina. 🙂

    Vastaa
  37. Hanna 29.2.2016 at 20:58

    Meidän tukkoiselle tuhisijalle tästä olisi varmasti ollut apua tämän talven ensimmäisen flunssan kourissa.

    Vastaa
  38. Minna 29.2.2016 at 22:40

    Tämähän on loistotuote! Meillä on aina väsätty pyyhkeistä korotusta patjan alle. Meillä on ollut pojalla korvatulehdus-kierre ja sen mukana tulevaan kuumeeseen ja yskään tämä varmasti helpottaisi oloa sängyssä. Hän myös tykkää katsella kirjoja sängyssä, siihenkin tämä olisi aivan oiva 🙂

    Vastaa
  39. Satu 29.2.2016 at 23:08

    Voi kuinka loistava keksintö 🙂 meillä tämä tulisi kuopuksen patjan alle pinniskään. Poika kärsii korvakierteestä ja aikaa putkitukseen odotellaan. Tällä sais pokkaripinot makkarin lattialta kyytiä 😀

    Vastaa
  40. Marja 1.3.2016 at 0:03

    Oijoi, meillä 2v neitokainen joka kärsii jatkuvasti kurkunpään tulehduksista, yskästä ja ahdistavasta hengityksestä. Niin monet kerrat on viritetty kirjat ja tyynyt pystyasentoon mutta tämä olisi täydellinen ratkaisu ongelmiin! Tykkään!

    Vastaa
  41. Marle 1.3.2016 at 1:32

    Voi jee! Onpa kätevä (ja kivan näköinen) ja sairasteleville lapsillehan tämä tulisi heti käyttöön.

    Vastaa
  42. Jannica Metsi 1.3.2016 at 10:35

    Astmaatikkolapselle oiva keksintö flunssien aikana!

    Vastaa
  43. pöllö 1.3.2016 at 10:54

    Lapsella juuri kurkunpääntulehdus ja flunssaa. Vitsit kun olisikin ollut tuollainen käytössä. Voisi olla kätevä myös ihan sängyssä lukemiseen!

    Vastaa
  44. Heini 1.3.2016 at 11:14

    No onpa! Flunssaiselle lapselle.

    Vastaa
  45. Heidi 1.3.2016 at 11:20

    Mainio keksintö! Mutta toivottavasti tätä käytettäisiin meillä enemmän sängyssä lukemiseen kuin flunssapotilaalle…

    Vastaa
  46. Viola 1.3.2016 at 13:14

    Just kun olisi suunniteltu meille. Tyynyviritelmät veks ja tämä tilalle! 🙂 Sairastavalle ja lukevalle pikkuselle <3

    Vastaa
  47. Sini 1.3.2016 at 16:43

    Meidän kaksikuinen pikkutyttö kärsii refluksista ja herää usein öisin kun maito nousee kurkkuun. Tästä vehkeestä voisi olla apua! Isoäitini oli kotoisin Jurvasta joten tuotteella siitäkin syystä erityinen merkitys.

    Vastaa
  48. Hanna 1.3.2016 at 16:49

    Nuhan ja yskän vaivaamille lapsille ja lukemistueksi.

    Vastaa
  49. EH 1.3.2016 at 20:08

    Loistava keksintö! Tällainen meille kahden pienen lapsen perheeseen on enemmän kuin tervetullut. Flunssainen ja yskivä lapsi on saatava pystyasentoon tavalla tai toisella ja unituki vaikuttaa juuri siltä, mitä meillä tarvitaan.

    Vastaa
  50. Millavee 1.3.2016 at 20:13

    Loistava tuote rakkaalle kummilapselleni tukkoisuuden ehkäisyyn.

    Vastaa
  51. sofia 1.3.2016 at 20:35

    Flunssa ja lukeminen tulevat täälläkin ekana mieleen!

    Vastaa
  52. Sari Mattila 1.3.2016 at 20:57

    Unitaso ois erittäin kätevä flunssaiselle lapselle! Sekä meiän pyöriäiselle joka rauhoittuu sänkyyn silloin kun pää on vähän koholla.:)

    Vastaa
  53. Riina 1.3.2016 at 21:04

    Flunssa-aikoina pelastamaan, mutta näkisin hyödyllisenä myös jatkuvassakin käytössä eli käyttöön tulisi, arvontaan siis mukaan 🙂

    Vastaa
  54. Merja 1.3.2016 at 23:58

    Kirjakasojen sijaan jatkuvaan käyttöön.

    Vastaa
  55. Sanna J. 2.3.2016 at 0:39

    Huikee! Meilläkin kirjapinot 1 vuotiaan sängynjalkojen alla ja enemmän kun mielellään vaihtasin ne tuohon tukeen 🙂

    Vastaa
  56. Tiina K 2.3.2016 at 10:24

    Loistava idea, flunssaisten lasten pelastus! 🙂
    Mukana arvonnasssa!

    Vastaa
  57. Jenna 2.3.2016 at 11:15

    Juuri nyt tähän hetkeen. Kun lapsi yskii puoli yötä ja huutaa joka viidennen yskäisyn jälkeen: räkänen!!!

    Vastaa
  58. AG 2.3.2016 at 11:40

    No huh! Nyt on joku lukenu ajatuksiani. Kyllä tälle olis ollu viimisen kahen viikon aikana niiiiiin paljon käyttöä! Laatikkosänkyyn mitä mainioin apu pienelle potilaalle.

    Vastaa
  59. Pirita Pomppu 2.3.2016 at 12:01

    Meidän neiti nuhanenälle tää olisi aivan mahtava!! Flunssakausi hänellä vaan jatkuu ja jatkuu ja pyyhkeet patjan alla ei ole kovin kiva kohottamaan pää puolta.

    Vastaa
  60. Kikka 2.3.2016 at 12:33

    Hieno ja käytännöllinen keksintö. Sopii niin isommille, kuin pienemmillekin flunssapotilaille tukkoisuutta avittamaan.

    Vastaa
  61. RiK 2.3.2016 at 13:04

    oi mikä oiva apu äidille, joka sydän syrjällään valvoo lapsensa vieressä kun tämä kurkunpääntulehduksen ja flunssan kourissa rohisee, köhii ja ties mitä.. Loistava keksintö, parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

    Vastaa
  62. sipriina 2.3.2016 at 14:35

    Korvakierrelapselle ehdottomasti!

    Vastaa
  63. Marja 2.3.2016 at 14:38

    Neljäs lapsemme on sekä korvalapsi että refluksikko. Kyllä olis tuollainen taso näppärä! Nyt on tuoli sängyn toisessa päässä ja on sekä kiikkerä että varsin komia!

    Vastaa
  64. TuulaV 2.3.2016 at 19:06

    Allergisesta nuhasta ja tukkoisuudesta kärsivälle pojantyttärelleni olisi oiva apu hyviin yöuniin.

    Vastaa
  65. Veera 2.3.2016 at 20:47

    Vauvalle nuhaisia öitä helpottamaan.

    Vastaa
  66. Annukka 2.3.2016 at 22:50

    Jatkuvien korvatulehdusten ja flunssien vaivaamalle lapselle tosi hieno ratkaisu!

    Vastaa
  67. Saija 3.3.2016 at 13:01

    Hieno tuote! Tulisi tarpeeseen kahden lapsen perheeseen, jossa sairastellaan paljon flunssia.

    Vastaa
  68. Hennas 3.3.2016 at 22:44

    Vaikuttaa oikein toimivalta tuotteelta, josta olisi kyllä ollut meidän pienelle tytölle suuri apu etenkin viime syksyn ja talven flunssien aikaan. Itse olen laittanut tyynyn lapsen patjan alle kohottamaan hieman päätä, mutta selvästikään se ei ole ollut paras konsti. Tälle olisi siis taatusti käyttöä jatkossakin (flunssista kun ei taideta päästä lopullisesti eroon… 🙁 ).

    Vastaa
  69. Hena 3.3.2016 at 22:46

    Astma ja refluksitautia sairastavalla lapsellamme on lisäksi todella usein kurkunpään tulehdus tuki olisi varmasti helpotus yöuniin

    Vastaa
  70. Taikku 3.3.2016 at 23:27

    Ihan mahtava apu kun flunssa ja yskä yllättää. Ja tietty tytön kivan lukea omassa sängyssä miinaa ja manua 🙂

    Vastaa
  71. Helene 4.3.2016 at 10:42

    Oi tämä olisi niin tarpeen!! Meidän 1-v. Pojalla kun tuppaa nenä olemaan tukossa lähes joka yö. Päivät menee hyvin, mutta yöt voivat olla suht hankalia… Jospa onnetar suosisi tällä kertaa… Olisin super kiitollinen 🙂

    Vastaa
  72. Jose 4.3.2016 at 11:57

    No nyt on hieno idea ja tuote! Tällainen olisi todella tarpeen meidän 1-vuotiaalle, joka tuntuu vähän väliä kärsivän tukkoisesta nenästä. Nytkin on taas flunssaa päällä ja tyttö on useana yönä herännyt kesken unien tukkoisuuteen. :/

    Vastaa
  73. Mira 4.3.2016 at 15:53

    Nyt on hieno keksintö! 🙂 tämä olisi oiva apu meidän pienokaisen flunssiin.

    Vastaa
  74. Martsu 4.3.2016 at 18:44

    Neljän lapsen perheessä käyttöä löytyisi mm. flunssiin. Aplastisesta anemiasta selviytynyt poika sairastuu edelleen huonon vastustuskyvyn vuoksi todella usein, viimeksikin johti keuhkokuumeeseen. Myös lukemisen apuna hyvä tai vaikka katsellesssa videoita tabletilta. Erittäin hieno ja tarpeellinen keksintö.

    Vastaa
  75. kooka 4.3.2016 at 20:40

    Flunssaiselle lapselle tämä olisi ihan super!

    Vastaa
  76. KatiT 4.3.2016 at 23:35

    Tämä tulis meillä niin käyttöön flunssan aikana. Kirjapinot on tuttuja pinnasängyn jalkojen alla, vauvasta taaperoon.

    Vastaa
  77. Marja 5.3.2016 at 1:48

    Unituesta olisi hyvä apu 5kk:n ikäiselle refluksikollemme. Hän on nukkunut koko ikänsä tähän asti kohoasennossa, kuten niin monet muut samasta vaivasta kärsivät. Päivisin hän suostuu nukkumaan vain äitinsä, eli minun sylissä. Kun vielä kehittelette mallin, joka on lämmin ja pehmeä ja tuoksuu rintamaidolle, niin voisi olla pieni toivonkipinä siitä, että ehtisin itsekin vaikka syömään joka päivä. Sellaisen mallin kehittelyyn saattaa tosin mennä sen verran aikaa, että sen kuluttua lapsi suuntaa kohti keskiasteen opintojaan, ja peilistä näkisin yhä vain ruttuisemmat kasvot. Olisipa minulla sitten ainakin aikaa lukea, johon tarkoitukseen Unituki taitaa myös käydä. Vauvasta muoriin siis on käyttöikä. Mitäs koko arvonnasta! Taidan hankkia tämän joka tapauksessa!

    Vastaa
  78. Noora / Villakoiria ja kissankarvaa 5.3.2016 at 15:08

    Tulevalle lapselle tuo toimisi varmasti flunssan aikana hyvin.

    Vastaa
  79. Leena 5.3.2016 at 22:27

    Tälläkin hetkellä nuhaiselle vauvalle tuo olisi loistava!

    Vastaa
  80. Satu 6.3.2016 at 11:12

    Yskivälle ja nuhaiselle lapselle.

    Vastaa
  81. Josefin 6.3.2016 at 20:17

    Tammikuussa syntyneelle vauvalle olisi varmasti oiva apu nenän tukkoisuuteen. Helpottaisi sekä omaa että meidän vanhempien öitä 🙂

    Vastaa
  82. Jenni 6.3.2016 at 22:02

    Aivan mahtava keksintö! Meillä tulisi kyllä tarpeeseen, koska poikani on sairastellut kovasti ja yöt aikamoista heräilyä.

    Vastaa
  83. Marjut 6.3.2016 at 22:28

    Jo työni takia olen suositellut kohoasentoa sängyssä flunssan aikana,olivallinen keksintö

    Vastaa
  84. eeva j 6.3.2016 at 23:27

    Ihan mahtava keksintö! Meillä olisi tarpeellinen, sillä poika on sairastellut useasti (kuten asiaan kuuluu) aloiettuaan päiväkodin ja tuntuu, että nenä vuotaa tai on tukossa jatkuvasti. Tajusin juuri, että kirjapino pojan sängyn alla on ollut kesästä saakka..

    Vastaa
  85. Maija 7.3.2016 at 20:53

    Loistava keksintö ja vieläpä turvallisen oloinen ratkaisu pikkuisten sänkyyn ☺

    Vastaa

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • About