Hei! Täällä talviloma loppui, jotta äitiysloma voisi alkaa eli ei siis valittamista lainkaan! On ollut ihana puuhastella kaikkea, mitä koko loppu- ja alkuvuoden on ollut mielen päällä, mutta ei vaan työkiireiltä ole ehtinyt tai jaksanut. Vielä kun tyttö lähti isovanhempien matkaan yökylään päätin heti tarttua pensseliin ja vaihtaa keittiön ruokailuosan seinien värin. Edellinen tummanharmaa toki menetteli, vaikka se tuli valittua viime vuonna melko viimeisillä voimilla keittiörempan päätteeksi. Nyt halusin vihdoin tilalle jotain muuta ja miettiä muutenkin tarkemmin tätä osaa keittiöstä.
Näitä murrettuja sävyjä on aina vaikea taltioida kameralle, mutta sävy on luonnossa oikein nätti harmaanbeessi. Nyt enää uuden ruokapöydän odotusta (ensi viikolla!) sekä Linnarp-kaapin tilalle jokin muu säilytyskaluste – sekin jo muuten tilauksessa – ja ruokailutila alkaa olla valmis! Marmorimuna saatu New color on our kitchen walls!
Hei, täydellisin harmaansävy, jonka tiedän löytyy kalkkimaalien puolelta – se on Kalklitirin San Saccaria. Tässä keittiön seinässä on todella vahva beessi vivahde eli en lähtisi sillä maalaamaan, jos puhtaan harmaa on hakusessa :). Sisämaaleista paras on Tikkurilan Harmony mattaversiona!
Sävy on Tikkurilan Tuhka – en ensin tajunnut, mihin nimi viittaa kun miellän tuhkan ihan harmaaksi, mutta kyllä siinä sittenkin on beessiä mukana jos ihan tarkkoja ollaan 🙂
Kiva väri! Meillä on makkarissa kans maalausprojekti. Maalattiin seinä ihan väärällä harmaalla tossa joulua ennen ja nyt ei vaan saa aikaiseksi tehtyä sille mitään. Olkoot tontunharmaa ny vielä hetken 🙂
ASH GREY
Hei! Täällä talviloma loppui, jotta äitiysloma voisi alkaa eli ei siis valittamista lainkaan! On ollut ihana puuhastella kaikkea, mitä koko loppu- ja alkuvuoden on ollut mielen päällä, mutta ei vaan työkiireiltä ole ehtinyt tai jaksanut. Vielä kun tyttö lähti isovanhempien matkaan yökylään päätin heti tarttua pensseliin ja vaihtaa keittiön ruokailuosan seinien värin. Edellinen tummanharmaa toki menetteli, vaikka se tuli valittua viime vuonna melko viimeisillä voimilla keittiörempan päätteeksi. Nyt halusin vihdoin tilalle jotain muuta ja miettiä muutenkin tarkemmin tätä osaa keittiöstä.


Näitä murrettuja sävyjä on aina vaikea taltioida kameralle, mutta sävy on luonnossa oikein nätti harmaanbeessi. Nyt enää uuden ruokapöydän odotusta (ensi viikolla!) sekä Linnarp-kaapin tilalle jokin muu säilytyskaluste – sekin jo muuten tilauksessa – ja ruokailutila alkaa olla valmis!
Marmorimuna saatu
New color on our kitchen walls!
7 replies to “ASH GREY”
Nimetön
Hei!
Hyvältä näytää vaikka näyttö ja kuva vääristävät vielä väriä. Etsin omaan projektiini täydellistä harmaasävyä. Mikä on käyttämäsi maali ja värikoodi?
Kiitoksia!
Maiju
Hei, täydellisin harmaansävy, jonka tiedän löytyy kalkkimaalien puolelta – se on Kalklitirin San Saccaria. Tässä keittiön seinässä on todella vahva beessi vivahde eli en lähtisi sillä maalaamaan, jos puhtaan harmaa on hakusessa :). Sisämaaleista paras on Tikkurilan Harmony mattaversiona!
Tiinakaisa
On nätti sävy! Mikähän sen koodi mahtaa olla, jos intoutuisin kans maalaamaan 🙂
Maiju
Sävy on Tikkurilan Tuhka – en ensin tajunnut, mihin nimi viittaa kun miellän tuhkan ihan harmaaksi, mutta kyllä siinä sittenkin on beessiä mukana jos ihan tarkkoja ollaan 🙂
Tiinakaisa
Ok, kiitos infosta! Meillä oli entisessä kodissa melkein tuon väristä olohuoneen yhdellä seinällä: se oli Uulan valikoimista.
Sannis
Kiva väri! Meillä on makkarissa kans maalausprojekti. Maalattiin seinä ihan väärällä harmaalla tossa joulua ennen ja nyt ei vaan saa aikaiseksi tehtyä sille mitään. Olkoot tontunharmaa ny vielä hetken 🙂
Vilja @ muotoseikka
Rauhoittavan kauniita sävyjä.