Hei! Meillä on syksyn marjat syöty aikalailla sellaisenaan, sillä tämän revohkan kanssa ei metsään ole ollut asiaa. Ainakaan niin, että sieltä olisi ämpärikaupalla tuomisia. Mutta sentään tämän yhden pellillisen mustikkaruutuja sain aikaiseksi, kun sisko tyttöineen tuli ex-temporevisiitille. Tein tämän samalla, kun juttelimme keittiössä niitänäitä eli hyvin yksinkertainen ohje on kyseessä. Mustikkaruutujen erilaisuus piilee siinä, että makeus tulee yksinomaan siirapista, joka yhdessä kermaviilin (tai turkkijogurtin) kanssa tekee koostumuksesta ihanan mehevän. Kakku on aika vaatimattoman näköinen, mutta maku onneksi korvaa ulkonäölliset puutteet.
Mustikkaruutujen valmistus aloitetaan laittamalla uuni 175 asteeseen. Kiertoilmalla vähän vähemmän. Sitten sekoitetaan voimakkaasti yhteen pehmeä voi, siirappi sekä vaniljasokeri. Tämän jälkeen taikinaan lisätään munat yksitellen vatkaten. Olen laiska yhdistelemään kuivia aineita eri kulhossa eli nytkin mittasin jauhot ja leivinjauheen suoraan taikinan sekaan. Sekoita tasaiseksi ja lisää perään vielä kermaviili. Itse käytin turkkilaista jogurttia, kun sitä sattui olemaan. Sekoita taikina jälleen tasaiseksi. Tästä määrästä tulee pellillinen eli puolet taikinasta levitetään ensin leivinpaperilla vuoratulle pellille ja tasoitellaan. Päälle mustikat sekä loppu taikina. Jos lisäät mustikat suoraan taikinan joukkoon (kuten minä tein), laskeutuvat ne kakun pohjalle eli tasaisemman ja houkuttelevamman lopputuloksen saa ensin mainitulla tavalla. Mustikkaruutujen paistoaika on noin 30 minuuttia.
Kakku on omiaan mehevöitymään seuraavaan päivään etenkin, jos laitat sen yöksi jääkaappiin. Voin sanoa, että maku on aivan todella hyvä ja omanlaisensa eli kannattaa kokeilla, jos mustikoita on tullut kerättyä! Tähän ohjeeseen käyvät niin tuoreet kuin pakastetut mustikat!
I managed to bake something! I wish blueberries would always be in season.
BLUEBERRY SQUARES