Hei! Olen odottanut niin kovasti uuden keittiön valmistumista, että en oikeastaan ole ehtinyt haaveilla sen enempää keväästä. Äkilliset lumimyräkät ja miinusasteet eivät ole hetkauttaneet oikein mihinkään suuntaan, kun ihan eri asiat ovat olleet mielessä. Osin myös työjuttuja, myönnettäköön. En muista toista näin hulinakevättä kuin tämä mennyt, mutta kaiken järjen mukaan kohta pitäisi jo pian helpottaa. Huomaan taas itsessäni sen asian, että en saa tännekään jaettua mitään niin kauan, kun keittiö on puolivalmis. Muitakin nurkkia meillä toki on, mutta inspiraatio niiden suhteen on ihan nollissa. Koska keittiö.
Yksi pieni kiva juttu hiljattain kuitenkin toteutui, sillä löysimme Ainalle vanhan kerrossängyn! Meidän vanhassa kodissahan oli itsetehty kerrossänky, josta tytär tykkäsi kovasti. Muuton jälkeen hän on useasti esittänyt toiveen uudesta kerrossängystä ja myönnettäköön, että aluksi ajattelin sen olevan vähän turha. Jokaisella lapsellahan on oma huone ja oma sänky. Mutta miksei se voisi silti olla hauska ja sopia erilaisiin leikkeihin, kun kerran tilaakin on? Eli olen säännöllisesti selaillut myyntipalstoja sellaisen toivossa, kunnes se eräs ilta vihdoin tuli eteeni Torista! Ihana vanha kerrossänky, täyttä puuta ja ajanpatinaa kuinkas muuten! Myyjänkin huomasin yhtäkkiä joskus tavanneeni eli oli helppo tehdä kaupat. Sittemmin olen vielä ommellut alasänkyyn verhot eli ne entisestään lisäävät sängyn majamaista tunnelmaa. Yritän viikonloppuna kuvata teille sänkyä ja Ainan huonetta tarkemmin!
Tässä kuussa myös vanhenin jälleen vuodella ja sitä juhlittiin vähän paremmalla aamupalalla. Pala hyvää maalaisleipää, päälle muutama vihreä nopsaan keitetty parsa sekä neljän minuutin uppomuna kuorrutettuna Bernaise-kastikkeella ja lautasella on Eggs Benedict -klassikko! Vielä tuhdimman annoksesta saa parilla rapealla pekoniviipaleella. Voin lämpimästi suositella varsinkin, kun parsa-aikakin on jo hyvin tuloillaan. Ennen leipien kokoamista parsat lepäsivät hetken tekemälläni keramiikkavadilla, johon valitsin tällä kertaa sinisiä sävyjä. Kurssi on tältä keväältä tullut päätökseen ja aikamoinen määrä töitä on sieltä tullut tuotua kotiin eli ehkä niistäkin lähemmin, kun keittiöremontti on valmis. 😉
THREE TIMES GREEN