Hei aivan tooodella pitkästä aikaa! Onneksi tietokone muisti tunnarit blogiin, muuten olisi tämäkin postaus jäänyt tekemättä – sen verran on viimeisimmästä kulunut aikaa. Ihailen sitä, mitä monet omat ruotsalaiset suosikkibloggaajat ovat jatkaneet vuodesta toiseen blogin parissa ja tekevät sitä menestyksellisesti, vaikka nopeampien kanavien (Insta, TikTok) helppous houkuttaakin. Mutta mennään asiaan siis…
Maalasin käytännössä kaikki kodin pinnat, kun muutettiin tähän taloon noin 4,5 vuotta sitten. Suurin osa sävyistä on edelleen samoja, tosin osan seinistä olen myöhemmin tapetoinut. Olkkarin murretusta beigestä tykkäsin aivan todella pitkään, mutta hiljalleen sinnekin on hiipinyt muutosta esimerkiksi uuden sohvan muodossa. Vanha seinäsävy alkoi siis tuntui tunkkaiselta ja eri pariselta alakerran muiden raikkaampien sävyjen kanssa. Vatvoin pitkään olkkarin maalaamista sen työläyden takia, mutta lopuksi se tuntui ainoalta vaihtoehdolta. Tässä linkki olohuoneen aiempaan fiilikseen.
Valitsin olkkarin uudeksi sävyksi kermaisen valkoisen, jolla olen aiemmin maalannut aulaan päin näkyvän ikkunaseinän. Sävy on Farrow & Ballin ”White Tie”. Työläintä oli poistaa kaikki seinävalaisimet ja hyllyt sekä kitata niiden reiät umpeen. Päänvaivaa aiheutti myös kirjahyllyksi muutettu oviaukko, jonka puupinnat vaativat tietysti erikseen kalustemaalin. Aiemmin kirjahylly on sulautunut seinänsävyyn, mutta nyt päätin valita siihen eri värin tehosteeksi. Tehostevärin valinta meni kerrankin todella kivuttomasti, kun aiemmin ostamani hutisävy – Teknoksen Oslo Peace – osoittautui juuri sopivan raisuksi ja täydelliseksi pariksi pehmeän beigen kanssa, jolla päädyin maalaamaan jalkalistat sekä kirjahyllyn koristelistan. Tätä keltaisen sävyä en olisi osannut valita ellei sitä olisi valmiina kellarin kätköistä löytynyt!
Seinien maalaaminen muutti olohuoneen tunnelman täysin eli se raikastui kertaheitolla. Myös aiemmat huonekalut kuten vihreä tarjotinpöytä ja Gullichsenin kankaalla päällystetty viinipunainen rahi istuvat nyt paremmin olkkarin fiilikseen. Tunnelmasta tuli aika ysäri, josta tietysti tykkään, mutta keltaisen kirjahyllyn kanssa onneksi myös moderni.
Kun maalausurakka oli valmis, oli seuraavana vaiheena miettiä erityisesti seinäpintojen sisustamista – mitä hyllyjä, valaisimia ja tauluja laittaisin? Uusi raikkaampi seinäsävy antoi ikään kuin uutta ”tilaa” miettiä ratkaisuja eri kantilta ja päädyinkin siihen, että kevyt puinen seinähylly sopisi hyvin toiselle puolelle olohuonetta. Ilokseni myös aiempi yhteistyökumppanini tanskalainen FDB Möbler innostui asiasta, sillä heillä on aivan loistava jo vuonna 1944 suunniteltuB98-hyllymoduulisarja! Sarja käsittää FSC-sertifioidusta tammesta valmistettuja hyllyjä kolmessa eri syvyydessä – 20 cm, 28 cm ja 32 cm. Hyllyn voi sijoittaa käytännössä miten vain – seinälle yöpöydäksi, useamman hyllyn settinä sivupöydäksi tai tasoksi, tai kuten tässä, neljän hyllyn kokonaisuutena kirjahyllymäisesti seinälle. Ne voi myös laittaa vaakaan tai pystyyn eli kyseessä on todellinen moniottelija erityisesti pieniin tiloihin!
Hyllyn sisustus on vielä käytännössä kesken, mutta ajattelin täyttää sen rauhassa ajan kanssa lehdillä ja kirjoilla. Sekä hankkia hyllyn reunaan pienen klipsivalaisimen, jolla valoa pystyy kohdistamaan esimerkiksi kirjaan. B98-hyllyt tuntuvat käsityömäisen laadun ja lähes 80-vuotisen muotoiluhistoriansa perusteella todella pitkäaikaisilta kumppaneilta eikä vähiten siksi, että niiden käyttötarkoitusta on loputtomasti muunneltavissa. Ne eivät huuda sopivuutta pelkästään olohuoneeseen vaan yksinkertaisina kalusteina näen niiden paikan käytännössä missä tahansa!
Vaikka oon innokas sisustaja ja remontoija, niin paras vaihe kyllä aina on, kun homma on tullut päätökseen ja saa nauttia lopputuloksesta! Nyt syksyn tullen oma sohvannurkka tuntuu entistä mukavammalta turvapaikalta ja tukikohdalta pimenevistä illoista nauttimiseen. Remonttihaaveet kannattaa siis elää todeksi eikä jäädä jahkailemaan. 🙂
Olohuoneen raikastus ja uusi tammihylly
Hei aivan tooodella pitkästä aikaa! Onneksi tietokone muisti tunnarit blogiin, muuten olisi tämäkin postaus jäänyt tekemättä – sen verran on viimeisimmästä kulunut aikaa. Ihailen sitä, mitä monet omat ruotsalaiset suosikkibloggaajat ovat jatkaneet vuodesta toiseen blogin parissa ja tekevät sitä menestyksellisesti, vaikka nopeampien kanavien (Insta, TikTok) helppous houkuttaakin. Mutta mennään asiaan siis…
Maalasin käytännössä kaikki kodin pinnat, kun muutettiin tähän taloon noin 4,5 vuotta sitten. Suurin osa sävyistä on edelleen samoja, tosin osan seinistä olen myöhemmin tapetoinut. Olkkarin murretusta beigestä tykkäsin aivan todella pitkään, mutta hiljalleen sinnekin on hiipinyt muutosta esimerkiksi uuden sohvan muodossa. Vanha seinäsävy alkoi siis tuntui tunkkaiselta ja eri pariselta alakerran muiden raikkaampien sävyjen kanssa. Vatvoin pitkään olkkarin maalaamista sen työläyden takia, mutta lopuksi se tuntui ainoalta vaihtoehdolta. Tässä linkki olohuoneen aiempaan fiilikseen.
Valitsin olkkarin uudeksi sävyksi kermaisen valkoisen, jolla olen aiemmin maalannut aulaan päin näkyvän ikkunaseinän. Sävy on Farrow & Ballin ”White Tie”. Työläintä oli poistaa kaikki seinävalaisimet ja hyllyt sekä kitata niiden reiät umpeen. Päänvaivaa aiheutti myös kirjahyllyksi muutettu oviaukko, jonka puupinnat vaativat tietysti erikseen kalustemaalin. Aiemmin kirjahylly on sulautunut seinänsävyyn, mutta nyt päätin valita siihen eri värin tehosteeksi. Tehostevärin valinta meni kerrankin todella kivuttomasti, kun aiemmin ostamani hutisävy – Teknoksen Oslo Peace – osoittautui juuri sopivan raisuksi ja täydelliseksi pariksi pehmeän beigen kanssa, jolla päädyin maalaamaan jalkalistat sekä kirjahyllyn koristelistan. Tätä keltaisen sävyä en olisi osannut valita ellei sitä olisi valmiina kellarin kätköistä löytynyt!
Seinien maalaaminen muutti olohuoneen tunnelman täysin eli se raikastui kertaheitolla. Myös aiemmat huonekalut kuten vihreä tarjotinpöytä ja Gullichsenin kankaalla päällystetty viinipunainen rahi istuvat nyt paremmin olkkarin fiilikseen. Tunnelmasta tuli aika ysäri, josta tietysti tykkään, mutta keltaisen kirjahyllyn kanssa onneksi myös moderni.
Kun maalausurakka oli valmis, oli seuraavana vaiheena miettiä erityisesti seinäpintojen sisustamista – mitä hyllyjä, valaisimia ja tauluja laittaisin? Uusi raikkaampi seinäsävy antoi ikään kuin uutta ”tilaa” miettiä ratkaisuja eri kantilta ja päädyinkin siihen, että kevyt puinen seinähylly sopisi hyvin toiselle puolelle olohuonetta. Ilokseni myös aiempi yhteistyökumppanini tanskalainen FDB Möbler innostui asiasta, sillä heillä on aivan loistava jo vuonna 1944 suunniteltu B98-hyllymoduulisarja! Sarja käsittää FSC-sertifioidusta tammesta valmistettuja hyllyjä kolmessa eri syvyydessä – 20 cm, 28 cm ja 32 cm. Hyllyn voi sijoittaa käytännössä miten vain – seinälle yöpöydäksi, useamman hyllyn settinä sivupöydäksi tai tasoksi, tai kuten tässä, neljän hyllyn kokonaisuutena kirjahyllymäisesti seinälle. Ne voi myös laittaa vaakaan tai pystyyn eli kyseessä on todellinen moniottelija erityisesti pieniin tiloihin!