Hei! Meillä on tällä hetkellä yläkerrassa remppa kesken aika isosti. Tuntui siis vähän järjettömältä aloittaa muutosprojekti myös alakerrassa, mutta en vaan voinut hillitä inspistä, kun se viimeinkin iski! Keksin nimittäin vihdoin, miten saan ruokailutilaan lisää ilmavuutta – se meni vähän tukkoon uuden takan valmistumisen myötä. Takka ja sen vieressä ollut iso vitriinikaappi olivat nimittäin yhdessä turhan massiiviset ja näkymä ehti häiritä mua vuoden päivät. Koska vitriini vetää sisäänsä niin hyvin astioita, päätin siirtää sen toiseen paikkaan alakerrassa. Se tarkoitti puunvärisestä kaapista luopumista, mikä vähän kirpaisi. No joskus vaan täytyy kill your darlings, kuten sanonta kuuluu..
Mitä sitten tuli kaapin tilalle? Löysin siihen Torista valurautaisen viinihyllykkönä toimineen sivupöydän. Pöydän alkuperäinen puinen taso oli surkean pieni ja muutenkin melko ruma, joten tiesin heti, että se saa mennä vaihtoon. Haaveilin tilalle marmoritasosta, vaikka tiesin, ettei sellaista löytyisi helposti saati edullisesti. Enpä siis olisi uskonut, että heti saman viikon aikana kaapin pois siirtämisestä tilalla on sivupöytä marmoritasolla! Satuin nimittäin kysymään asiasta tutulta antiikkikauppiaalta, ja yllättäen jostain hänen aitan perukoilta löytyi noin 70 vuotias vanha marmorilevy!
Processed with VSCO with a4 preset
Marmorilevy oli noin 60 cm syvä eli aivan liian iso sellaisenaan sivupöydälle. Etsin netistä tietoa sen halkaisemisesta tee-se-itse -ajatuksella ja päädyttiin testaamaan rälläkkää ja timanttilaikkaa. Se pelitti onneksi hyvin! Lisäksi hioin marmorin pinnan siihen tarkoitetulla hiontasienellä sekä 180 karkealla laikalla. Pinnan viimeistelin tämän jälkeen vielä kivelle tarkoitetulla hoitoaineella.
Ristin uuden sivutason viinipöydäksi ja kokosin sen päälle pienen baarinurkkauksen sekä tietysti kynttilöitä. Vihreä kynttelikkö on yksi mun tän vuoden keramiikkatöitä. Erityisen iloinen oon myös siitä, että kaapissa viisi pitkää vuotta odottanut Flosin Parentesi -valaisin pääsi vihdoin käyttöön! Iso seinä kaipasi lisäksi jotain somistetta ja päädyin tietysti tässäkin käytettyyn tavaraan eli vintage-peiliin, jossa on kaunis aaltoileva pinta.
Oon aivan huipputyytyväinen tähän muutokseen ja miten se kevensi ruokailutilan tunnelmaa. Sivupöytä toimii kivana katseenvangitsijana, jolle voi koota vaihtelevia asetelmia fiiliksen mukaan. Odotan jo, että saan asettaa siihen ensimmäisen leikkoamarylliskimpun! ❤️
Viinipöytä talven tunnelmointiin