RUNEBERG TUTORIAL

[mittaustagi] Hei! Viikonloppuna menee tammikuusta viimeiset rippeet eli jo ens viikolla on tiedossa yksi mun kevään suosikki, nimittäin Runebergin päivä 5.2.! Jostain syystä rakastan tuota leivonnaista ja yritän joka vuosi ehtiä leipomaan niitä itse. Ei siinä, että syrjisin valmiita torttuja, ehei – ne kelpaavat aivan yhtä hyvin! 🙂   Runebergien valmistus vaatii jonkin verran skarppaamista …

More
 

GINGERBREAD

Hei, pari näppäsyä viikonlopulta. Meillä on ollut jo monta vuotta perinteenä leipoa pipareita 1. adventtina. Ihan siitä syystä, että mummoni ohjeella tulee aivan valtava taikina, jota ei millään ehdittäisi tuhota ellei aloiteta jo hyvissä ajoin suoraan joulukuun alusta ;). 400 grammaa voita, 5 dl sokeria, 2 dl kermaa.. – ohje ei ole fitnessille kovin läheistä …

More
 

RED PESTO AND GOAT CHEESE PIES

Hei! Talvi saapui viikonloppuna koko komeudessaan. Lunta on ainakin 20 senttiä ja lisää tulee koko ajan! Oli ihana herätä valoisaan kotiin, fiilis on ihan erilainen nyt kun ulkona on valkoista. Tämä sunnuntaipäivä on kulunut joulua esiin kaivellessa. En oo oikein jaksanut intoutua hommaa aiemmin, sillä koristuksia on mukavampi laitella päivänvalossa. Painuneimmat lampaantaljatkin jaksoin möyhiä ulkona …

More
 

KIDS IN THE KITCHEN

Yhteistyössä Indiedays ja IKEA Hei! Sain IKEAlta kivan haasteen ottaa lapset mukaan kokkailuun. Meillä ruoanlaitosta vastaa yleensä mies, joka saattaa valmistaa yhtä ateriaa parikin päivää! Itse oon yksinkertaisempien versioiden ystävä ja kuulun vähän siihen kastiin, jolle ruoanlaitto on pakollinen paha, ja mitä nopeammin sen saa tehtyä, sen parempi. Tunnistan myös IKEAn teettämässä tutkimuksessa tehdyn havainnon …

More
 

MORE GIFT IDEAS

Yhteistyössä Lundia Hei! Lisää ideoita Lundioihin! Helppojen herkkujen fanina halusin kuviin merimiehen leipomia kaurakeksejä, jotka maistuvat taivaallisen hyviltä! Silkkipaperivuoraus, reilusti keksejä ja niiden ohje, siinä olisi setti, josta en itse kieltäytyisi. Toinen yksilöllisempi lahja syntyisi puolestaan 2nd handina Iittalan lasimaljoista. Värillinen lasi on niin mun tämän hetken heikkous.. Aivan kuten nuo House Doctorin lasipallot, joissa …

More
 

LUNDIA GIFT IDEAS AND GIVEAWAY

Yhteistyössä Lundian kanssa Hei! Joulusesonki on lähtökuopissaan ja itse saan tänä vuonna aloittaa fiilistelyn Lundian kanssa. System-laatikot ovat jälleen pääosissa, monikäyttöisinä säilytykseen, sisustukseen sekä tietysti lahjojen piilotukseen! En ole kova hankkimaan lahjoja, tai ainakin pyrin niissä aina käytännöllisyyteen ja nyt viime vuosina entistä enemmän kotimaisuuteen. Tänä vuonna oon löytänyt omaan käyttöön pellavapyyhkeet eli siinä on …

More
 

IN SEASON / CHAI LATTE

Hei! Bloggaamisessa ohjenuorana on yleensä tuottaa koko ajan uutta matskua, sillä kukapa jaksaa lukea samoja juttuja uudestaan vaikka lehdestä. Niinpä mietin kahteen kertaan, että voinko enää jakaa tätä ohjetta, kun se kerran on jo jaettu (?). Vuonna 2012.   Koska Chai Latte palaa suosikkina mun mukiin edelleen joka vuosi, ajattelin että teen tässä nyt poikkeuksen. …

More
 

BEST PULLED PORK IN TOWN

Hei! Viime viikonloppuna tuli paikallisille bloggaajille pikainen kysely, josko meistä löytyisi neljä halukasta kokeilemaan vaasalaisen Fondis Brasserie & Barin BBQ-tyyppistä buffetia. Kiinnostuin terassi-illasta heti, sillä omia (lapsivapaita) menoja ei tänä vuonna ole ollut juuri lainkaan. Hoitoapukin järjestyi, joten liityin oikein mielelläni Sanniksen, Johannan ja Emman seuraan!   Fondiksen terassi kuuluu Vaasan vilkkaimpiin ja paikalla on …

More
 

MIDSUMMER TAPAS

Hei! Meidän juhannus käynnistyi juhannusviikolla jo torstaina, kun pakattiin hyvin monta kassia ja otettiin suunnaksi kaveripariskunnan huvila Merenkurkun saaristossa. Tätä ensimmäistä iltaa mietin pitkään, sillä pääsin mukaan Indiedaysin ja Atlânticon viiniaiheiseen kampanjaan – sain siis pohdittavaksi, että mitä hyvää ja helppoa syötävää laitettaisiin heti vuoden parhaimman juhlan alkuun keskitäyteläisen, portugalilaisen Atlântico-punaviinin kanssa? Mieleen tuli nopeasti …

More