Kaupallinen yhteistyö CELLO Hei! Keittiöremontissa on tällä hetkellä meneillään loppukiri eli tasojen asennuksen jälkeen pääsemme yläkaappien ja puuttuvien listojen ja panelointien kimppuun! Aivan työttöminä ei silti olla oltu ja nyt paljastankin mitä olemme hääräilleet keittiön vieressä olevassa ruokailutilassa. Tämä muutos on toinen K-Raudan CELLO-merkin kanssa tekemäni yhteistyö eli avaan teille koko prosessin työvaiheet ja materiaalit, …
YELLOW DUVET COVERS
Hei! Olen viime aikoina yhä enemmän miettinyt värien ja sävyjen merkitystä tunnelman luomisessa. Itselläni kaikki lähtee siitä, että sävymaailma tuntuu hyvältä ja luo tietyt puitteet esimerkiksi huonekaluille. Siitä huolimatta koen, että en kuitenkaan ole ns. kausivärisisustaja. En juuri koskaan hanki tekstiilejä niin, että esimerkiksi verhoissa, matoissa ja koristetyynyissä olisi jokin sama niitä yhdistävä sävy tai …
BRICK WALL
Hei! Tänään alkoi odotettu kahden viikon joululoma ja saan olla lasten kanssa rauhassa kotona! Kalenteri on melkolailla tyhjä paria pikkujuttua lukuunottamatta ja se tuntuu tosi hyvältä. Edes rempan suhteen en aio sen suurempia tehdä – ainoastaan paneloida rappusten alaosan loppuun sekä päättää keittiön seinien sävyn. En muista olenko kirjoittanut meidän jo alkaneesta keittiöremontista vielä ollenkaan …
TIKKURILA COLOR NOW 2019
Kaupallinen yhteistyö Tikkurila Hei! Jos saisin euron joka kerta, kun suomalaisten kotien värittömyyttä kritisoidaan tai niihin kaivataan lisää väriä, olisi eläkepäiville jo aikamoinen pesämuna odottamassa. Ettenpä jopa pääsisi nauttimaan niistä etuajassa! Mutta nyt sitä väriä on selkeästi tulossa, kun katsoo Tikkurilan tänään julkaisemaa Color Now 2019 -sävykokoelmaa – se on aikamoinen kattaus rohkeita sinisiä, punaisia …
THURSDAY THERAPY
Hei! Tänä vuonna toteutin yhden pitkään mielessä olleen haaveen ja ilmoitin itseni työväenopiston keramiikkakurssille. Sitä ennen arki on tuntunut liian täydeltä, että siinä olisi ollut sijaa mun omalle kodin ulkopuolella tapahtuvalle säännölliselle harrastukselle. Tai miksei se ennenkin olisi ollut mahdollista, mutta en vain ole halunnut tukkia kalenteria täyteen ja elää liian ennalta aikataulutettua elämää. Jos …
DIY CABINET MAKEOVER – AFTER
Kaupallinen yhteistyö Tikkurila Hei! Täällä on taas uurastettu kaiken maailman keskeneräisten nurkkien parissa, joita tuntuu tässä talossa edelleen riittävän! Vaikka suuret linjat on jo tehty, niin pienissä yksityiskohdissa menee yllättävän paljon aikaa varsinkin, kun niihin saa ihan tosissaan kaivaa motivaatiota. Tähän tämän päiväiseen hommaan ei kylläkään paljon ponnisteluja motivaation osalta tarvittu, sillä rakastan muutosprojekteja ja …
HALLWAY ART WALL
Hei! Oon aina ihaillut rennon huolettomasti koottuja tauluasetelmia, vaikka itse en ole sellaisen kanssa päässyt koskaan puusta pidemmälle. Edellisessä kodissa koko tauluille ei oikein ollut tilaakaan, kun kaikki huoneet olivat niin rikkonaisia ja isoa seinäpinta-alaa oli niukasti. Tässä uudessa kodissa tyhjää seinää on sitten senkin edestä eli olen hiljalleen keräillyt erilaista ripustettavaa. Tähänkään ei ole …
THE DARK ROOM
Huomenta! Tähänastisista kotikuvista on välittynyt meidän kodista melko vaalea yleisvaikutelma. Ja sellainen se toki onkin, mutta poikkeus tunnetusti vahvistaa säännön ;). Olohuoneen vieressä on nimittäin vielä yksi huone, joka on jonkinlainen viihdekeskus musiikin kuunteluun ja tietokoneella hengailuun. Täällä kirjoittelen esimerkiksi blogia tällä hetkellä. Koska kaikki muut huoneet ovat yhteydessä toisiinsa, oli niihin helpoin valita sama …
DIY CABINET MAKEOVER – BEFORE
Hei! Kalenterin perusteella voisi vielä elää täyttä kesää, mutta ehkä pitkä ja lämmin kesä on virittänyt mielen jo hiljalleen syksyyn. Ja tavallaan hyvä niin, sillä itse ainakin tykkään olla enemmän kotona ja keskittyä remontin viimeistelyyn. Ja tietenkin sisustamiseen sekä muihin yksityiskohtiin, joita oon tähän mennessä ehtinyt työstämään vain ajatuksen tasolla. Yksi eniten odottamani projekti on …








