Hei! Lukaisin juuri Residence-lehden fb-sivuilta jutun, jonka mukaan tämän syksyn kuumimpia trendejä sisustuksessa ovat ruskean eri sävyt, runsaat tekstiilit, matalat sohvapöydät, keramiikka ja teekannut! Toisin sanoen kaikki, mikä lisää kodikkuutta ja kotona viihtymistä. Näistä erityisesti tuo ruskea kiinnitti mun huomion, sillä yhtäkkiä se on itsestäkin alkanut tuntua vetoavalta. Tänään toin meille sitä pienen annoksen lisää, …
CORK BENCH
Hei! Enpä ajatellut, että keittiö tarvitsisi enää uusia kalusteita sen jälkeen, kun pöytä ja kaappi saatiin hankittua. Sillä tuolejahan meillä on! Vaan ei penkkiä. Isossa tavaratalossa käynnin jälkeen en saanut enää tuota korkkista penkkiä mielestä ja kotona tajusin sille aivan parhaan paikankin. Kuin tehty tuolle seinustalle, joka oli siihen asti ollut jotenkin vajaa.. Onneksi meillä …
TO GO OR NOT TO GO?
Hei! Selailin tuossa juuri Suomalaiset sisustusblogit -facebook-ryhmän feediä eikä jäänyt epäselväksi mikä on nyt sisustusbloggaajien keskuudessa the aihe. No asuntomessut tietenkin! Tänä vuonna alue löytyy Seinäjoelta eli ihan tästä meidän lähettyviltä. Arvon silti edelleen menemisen ja menemättä jättämisen välillä ihan käytännönkin syistä. Vauva on vasta 3 kk eli joutuisin kiertämään alueen poika mukanani. Kantorepussakin siis …
DERMOSHOP LIVING
[mittaustagi] Yhteistyössä Indiedays & Dermoshop Hei ja hyvää heinäkuuta kaikille! Dermoshop on nyt kesällä lanseerannut uuden Living-sarjan, jota pääsin Indiedaysin ja Dermoshopin yhteistyön myötä kokeilemaan. Dermoshopin tuotteet ovat mulle entuudestaan tuttuja erityisesti lasten hiustenhoidon osalta ja kun näin kuvat uudesta Living-sarjasta, halusin ehdottomasti tutustua myös siihen! Jo ensisilmäyksellä nimittäin on selvää, että nämä tuotteet erottuvat …
NIGHT TO REMEMBER
[mittaustagi] Yhteistyössä Indiedays & Albali Hei! Viime viikonloppu meni Etelä-Suomessa kauniissa järvimaisemissa ystävien mökillä. Koko edellinen viikko seurattiin lähes päivittäin säätiedotuksia, mutta toiveista huolimatta ilma oli pääosin sateinen. Sen ei silti annettu pilata tunnelmaa tai suunnitelmia – aikomuksena oli edelleen grillata sekä maistella Albalin viinejä Indiedaysin ja Albalin kampanjan myötä. Lauantai-illan menu koostuikin espanjalaiseen henkeen …
LAMPE GRAS 217
Hei! Mikä viikko tulossa – Juhannus edessä ja aamulla kannoin suoranaisen rakkauslampun kotiin! Ei voisi paljon paremmin alkaa. Täällä keittiössä on nimittäin käynyt lähes kaikki meidän valaisimet kokeilussa, mutta mikään niistä ei ole tuntunut sopivalta. Lopuksi päätin, että en halua tasolle lainkaan pöytälamppua tilaa viemään vaan hankin jonkun muun tuohon seinälle. Oon miettinyt eri vaihtoehtoja …
PARTY AND POTRAITS
Hei! Viikko meni taas yhdessä hujauksessa, kun puursimme pojalle kastejuhlia. Paavo päätti puolestaan toisen luokan onnistuneesti ja nyt ovat molemmat isommat lapset kesälomalla. Asiat ovat siis todella mallillaan! Kastejuhlista on vain muutama kuva, sillä aina se kuvailu tuppaa unohtumaan. Saimme sentään juhlien päätteeksi muutaman perhepotretin, joita meillä ei ole koko porukasta montaa. Onko teillä? Merimies …
LEGACY WINNER!
Hei! On aika arpoa Legacy-kahvinkeittimelle voittaja. Merimies toimi onnettarena ja kohtalon käsi valitsi Janetten, onnittelut! Sinulle lähtee sähköpostia sekä myöhemmin kesäkuussa myös itse keitin! Janette 15/05/2016 11:03 Aamukahvi on mulle se tärkein kahvihetki. Ilman kahvia aamu ei lähde käyntiin. Joskus se jää päivän ainoaksi, mutta usein kahvittelen myös iltapäivisin. Tuo latte näyttää niin herkulta!
ELÄMÄNI KOTI / JUHLAINSPIRAATIOTA
[mittaustagi] Yhteistyössä Indiedays ja Kodin1 Hei! Tämä viikko on mennyt ristiäisvalmisteluja miettiessä. Koska kyseessä on viimeinen tämän tyylin juhla meillä, haluan panostaa siihen vähän enemmän. Tähän liittyen Indiedaysin ja Kodin1:n yhteistyökampanja tuli aivan loistavaan saumaan, sillä sain sen puitteissa tilaisuuden kokeilla keittiöön juhlavampaa ilmettä sekä niitä sävyjä mitä olin ajatellut varsinaiseen kastejuhlaankin! Juhlastailaus sopii myös …








