SPRING ON A PLATE

Hei maanantai! Tällä viikolla tapahtuu kaikkea mukavaa, tyhjään esimerkiksi parhaillaan Paavon huonetta eli sinne on luvassa ihan kunnollista muutosta. Karistellaan pikkupoikamaisuudet pois ja päivitetään asumus koululaiselle! Mietin tässä muuten jo pääsiäistäkin, sillä viime vuonna kaikki filistely jäi keittiöremontin jalkoihin. Mutta ehkä niiden ruohojen kanssa kantsii vielä ainakin viikko odottaa..? 🙂 Tuo pieni asetelma keittiönpöydälle syntyi …

More
 

WORN OUT

Hei! Pakko vielä fiilistellä tätä keittiön uutta värimaailmaa, ihan kuin kaikki alkaisi pikkuhiljaa loksahdella kohdilleen. Meillä ei ole ovea, listaa eikä kynnystä, joka ei olisi jostain kohtaa kolhuilla. Silti ihan kun seinien väri antaisi nekin paremmin anteeksi ja antaisi vanhan talon olla rauhassa vanha? Yhtä kolhuinen on kuvan musta kaunotarkin, jonka kannoin nyt alas vintiltä. …

More
 

ASH GREY

Hei! Täällä talviloma loppui, jotta äitiysloma voisi alkaa eli ei siis valittamista lainkaan! On ollut ihana puuhastella kaikkea, mitä koko loppu- ja alkuvuoden on ollut mielen päällä, mutta ei vaan työkiireiltä ole ehtinyt tai jaksanut. Vielä kun tyttö lähti isovanhempien matkaan yökylään päätin heti tarttua pensseliin ja vaihtaa keittiön ruokailuosan seinien värin. Edellinen tummanharmaa toki …

More
 

DIY FLOWER POT MAKEOVER

Hei! Nyt kun vihersisustaminen on kuumimmillaan, heitän pienen ruukkuvinkin. Ruukut ja varsinkin ne vähän isommat maksavat usein melkein yhtä paljon kuin itse kukka. Tai jopa enemmän. Siispä katse jälleen kohti kirppiksiä ja mahdollisia ruukkulöytöjä! Kehotan heti laittamaan diy-lasit päälle, sillä kirppiksilläkään harvoin halpa hinta, iso koko ja hyvä ulkonäkö kohtaavat. Viikonloppuna kävin pitkästä aikaa yhdellä …

More
 

KITCHEN ESSENTIALS

Hei! Tämän kaupungin varsinaiset sisustusliikkeet on laskettavissa melkeinpä yhden käden sormilla. Saati sitten semmoiset, joiden asiakkaana olisi tullut oltua lähes vuosikymmen! Palosaarella sijaitseva Säde sisustusliike täyttää nämä molemmat kriteerit, sillä sen valikoima on jaksanut ilahduttavasti elää aina sen mukaan mitä ihmiset kulloinkin haluavat koteihinsa. Jo 12 vuoden ajan! Itse olen ostanut Säteestä ihan kaikkea mahdollista …

More
 

AHVENTIE 21

Hei! Sain viime viikonloppuna mukavan tehtävän käydä ”kevytstailaamassa” ja kuvaamassa tuttuni remontoiman kaksion. Taitava remonttimies oli jälleen onnistunut päivittämään 60-70 -taitteessa rakennetussa talossa olevan asunnon yleisilmeen aivan täysin! Kahden neliön ennätysahdas minikeittiö (!) oli muuttunut valoisaksi avokeittiöksi, josta on yhteys ruokailutilaan ja olohuoneeseen. Myös kylpyhuone sekä kaikki muutkin pinnat on uusittu kokonaan. Tykkään siitä, miten …

More
 

ALL VEGAN SALAD

[mittaustagi] Hei! Pari ajatusta ruoasta, koska se on ollut viime aikoina mielessä tavallista enemmän. Syön töissä yleensä omia eväitä, koska meillä ei ole työpaikkaruokalaa. Välillä on ollut kumminkin pakko päästä ulos samojen seinien sisältä, joten suuntana on ollut joku keskustan lounaspaikoista. Viime aikoina lounas on maistunut yhdessä paikassa ylitse muiden, nimittäin eräässä kaupungin kasvisruokaravintolassa. Ruoka …

More
 

WHERE TO LOOK FOR INSPIRATION?

[mittaustagi] Hei! Välillä aina kysytään, että mistä löydän inspiraatiota sisustamiseen? Siihen ei välttämättä ole yhtä ainoaa vastausta paitsi, että aina inspiraatio välittyy siitä mitä ympärillä näen. Kiva juttu siellä, kiva juttu täällä – ne ikään kuin lokeroituvat johonkin muistiin, josta voi sitten omiin projekteihin ammentaa. Tai ainakin käydä läpi vaihtoehtoja.   Välillä inspistä joutuu kaivamaan …

More
 

TUESDAY TREAT

Hei! Vaihtelun vuoksi ihana sisustusmakupala Tanskasta. Tässä asunnossa on kaikki kohdillaan, erityisesti keittiö sekä nuo vedenvihreät ja roosat yksityiskohdat näyttävät tosi kauniilta mun silmään! Samalla myös hyvä osoitus siitä, miten pienenkin tilan voi saada kalusteilla toimivaksi, tuo olohuone ei nimittäin vaikuta miltään neliöhirmulta.   Photos / Peter Kragballe Styling / Camilla Tange Peylecke Words / …

More