Tag Archives: food and drink

 

SUNDAY CRUMBS

Hei! Viikonloppuisin Paavo ja minä juodaan aina kahvit ja sen kanssa pitää olla jotain hyvää pullaa tai kakkua. Joko ostettua tai mamman tekemää. Tänään oli jälkimmäistä, joskin aavistuksen kuivaa sitruunakakkua. Ohje ihan perus, paitsi että lisäsin taikinaan 1½ sitruunan mehun ja kuoren. Maistui se silti, ihanan aurinkoinen päivä muutenkin ollut!     We always drink …

More
 

CHAI LATTE

Odottavat fiilikset. Mitään ei tapahdu suuntaan eikä toiseen. Päässä sentään edes vähän hyrrää eli kaipa ne ideat joskus ulos tulee. Suunnitelmia, suunnitelmia.. Kuvassa mun monet kupit, joista oon jo kyllästymiseen asti juonut teetä ties mistä lähtien. Yleensä aloitan syksyllä, mutta preggiksenä teenkulutus on ollut tasaista koko kesän, plääh :/ Niinpä vallan ilahduin, kun löysin tämän …

More
 

| A LIME PIE YOU MUST TRY

Lauantai aamu, oot paras! Ainakin jos herää pirteenä, lukee hyvän kirjan loppuun ja pääsee sen päätteeksi vielä aamulenkille. Ja muistaa nälkäisenä kotiin tullessa, että jääkaapissa on eilen tehty limepiirakka ;). Nopeen suihkun ja aamupalan jälkeen kahvi ja pala piirakka oli niin hyvä yhdistelmä, että päätin jakaa ohjeen tännekin. Jos joku piirakka on helppo, niin tämä! …

More
 

| MORNING GLORY

Sadeaamu. Ansaittu nukkuma-aamu. Saatiin kello puoli kahdentoista maissa juuri heräilyn aikaan merimiehen vanhemmista vieraita. Toivat mukana mustaherukoita, vadelmia ja kantarelleja! Mies ei keltaisista herkuista tykkää, joten saan paistaa koko satsin tänään itselle, yummy! Tarjoilulautanen on Gustavsbergin Alvaa, kestosuosikki. Rainy morning. Perfect for long sleeping. We were just waking up, when the doorspell rang. Sailors parents …

More
 

PIZZA LIKE HOME – MOTHER´S

Hei! Otetaan välipalaksi pizzaa tai ainakin pari kuvaa pizzeriasta, jossa käytiin merimiehen kanssa viime copenhagenin reissulla. Motherissa viehätti ilman muuta karu, mutta kekseliäs sisustus sekä tietenkin suussa sulavat hapantaikinaan tehdyt luomupizzat! Missattiin tosin paikan brunssi, joka sisälsi tietenkin pizzaa sekä erilaisia antipastoja, damn…     Sisustuksessa huolettomasti valkoista kaakelia, terästä ja puuta. Punaiset lamput on …

More
 

ONE OF THOSE (RAINY) DAYS

Hei! Eilen aamulla hävetti. Vein pojan dagikseen, jonne kaveri juoksi täysillä autolta koko parin sadan metrin matkan kalseassa säässä. Kolmen kerroksen portaat siihen päälle. Takki oltiin saatu riisuttua, kun poika sai järkyn yskäkohtauksen, josta ei meinannut tulla loppua. No olihan se ollut flunssassa, mutta oireettomanakin jo kolme päivää. Siinä sitten hymyiltiin puolin ja toisin, vaikka …

More
 

RETRO BREAKFAST

Morning! Aamulenkin jälkeen olin mun mielestä ansainnu astetta tukevamman aamiaisen, joten valitsin kunnon retrotyypin tarpeet: appelsiinimehua, Amerikan pekonia, paistettua tomaattia sekä mustaa kahvia. Nam! Ekassa kuvassa on myös mun uusin lemppari eli tuo oranssi purkkiteline. 70-luvun aarre löytyi kymmenellä sentillä 🙂     Lauantai-päivälle olin suunnitellu kävelyä keskustaan Paavon kanssa, mutta ilma (lumipyry!?) ei houkuta. …

More
 

EASY LIKE SUNDAY MORNING

Paitsi että tänään ei ole sunnuntai ja iisiä tunnelmaa uhkaa jossain taustalla jo ties kuinka monetta päivää jyskyttävä päänsärky.. Aamu oli tänään siis syytä aloittaa varovasti, vähän jugurttia, hedelmiä ja pieni musta kahvi – vintage-astioista tietysti 🙂   The header would be otherwise fine except it is Saturday and I´m having a headache. For a …

More
 

MADE IN HOME

Täällä hehkutettiin itsetehtyjä Runebergin torttuja. En voinut jättää kokeilematta varsinkaan, kun leppoisa ja aurinkoinen sunnuntai suorastaan vaati kotona hääräilyä. Siispä tortut uuniin ja tarjoiluun uusimmisista kirppiskupeista – iskemätön 6 kupin retrosetti löytyi kuntoon nähden pikkurahalla. Näiden ohi en vaan päässyt, nam! Tortuista tuli ihan hyviä, mitä nyt ulkonäkö jäi vähän boheemiksi..   Kuvista näkyy pikkusen …

More