Tag Archives: party party

 

Hei! Nyt se vauva-aika viimeistään on täydellisen ohi, kun tyttö täytti kaksi vuotta! Ajattelin ensin, että hämärä vuodenaika ei salli kuvaakaan, mutta niin vain sain pari näppäsyä tänne. Väreillä taas mentiin, pöydällä Siena-pöytäliina ja pallot katossa. Tarjoiluista ehti kuvauskuntoon valmistua vain pätkiskakku. Kokeilimme ekaa kertaa myös Pavlovaa ja hyvin sekin merimiehen käsissä onnistui. Kesällä täytyy …

 

Huh hah hei ja rommia pullo! Pojan 7-vuotissynttäripäivä oli tänään eli meillä on vietetty kohtuullisen vilkas iltapäivä. Lapsia oli yli 10, mutta meno oli silti jopa rauhallista – huomaa kyllä, että suurin osa heistä alkaa olla jo niin isoja, ettei päättömään hulinointiin ole enää tarvetta ;). Merimies oli tehnyt täytekakkua, jonka lisäksi tarjolla oli lasten …

 

Hei! Tänään oli spesiaalipäivä, sillä saatiin merimiehen kanssa olla todistamassa siskoni naimisiinmenoa. Vihkiminen tapahtui maistraatissa ja itse hääjuhlaa vietettiin hyvässä ravintolassa vain lähimpien sukulaisten ja ystävien kesken. Eli semmoisesta simppelistä ja rennosta tilaisuudesta oli kaikenkaikkiaan kyse!   Valitsin lapsille päälle kevyttä kesävaatetta, ja molemmat vaikutti niissä jopa viihtyvän. Ainan mekko on saatu kaverin tyttäreltä – …

 

Hauskaa Juhannusta kaikille blogini lukijoille – toivotaan isosti aurinkoa ja nautiskellaan olosta! Me suunnataan auto kohti kaveriperheen mökkiä, jossa pelkästään lasten lukumäärä ylittää kymmenen! Have a nice Midsummer folks!!

 

Äitiys ei ole aina helppoa. Mutta onneksi pieniä tähtihetkiä on paljon! Monet niistä on ihan arkisia ja tavallisia, ja vaatii välillä keskittymistä huomata ne. Ei siihen tarvita erikoisia juhlapäiviä, vaikka kivoja ne on nekin. Tänään me lähinnä syödään yhdessä, kuulemma hernekeittoa 🙂 Hauskaa päivää kaikille, take care!  ♥   It´s Mother´s Day here in Finland. …

 

Mitäpä muutakaan asiaa tänään olisi kuin Hauskaa Vappua -toivotukset kaikille! Harmi, että ilma kylmeni viime viikkoisesta sen verran, että ystävän upouudella terassilla voidaan käydä vain pihvit grillaamassa auringossa paistattelun sijaan. Muuten meidän Vappuun kuuluu ihan ne perinteiset munkit ja simat, nakit ja perunasalaatit sekä ilmapallot ja serpentiini. Ainalle löytyi hyvä Vappu-mekkokin, kun yhtäkkiä tajusin, että …

 

Heips! Laitan vielä toisen ohjeen Ainan synttärikemuilta eli pannacottaa lakkahillolla. Teimme annoksista pieniä herkkupaloja snapsilaseihin ja niistä tykättiin kovasti! Pannacotan tekoon löytyy varmaan vielä hifimpiä ohjeita, mutta näillä aineilla syntyy sellainen lastensynttäreille sopiva ja helppo tarjottava. Valmiita annoksia tulee tällä ohjeella noin 22 kpl riippuen tietenkin kulhojen koosta.   Valmistaminen alkaa liivatelehtien liottamisella eli laita …

 

Hei! Lupasin ohjetta hallongrottor-pikkuleipien tekoon ja tässä se helppoudessaan tulee. Yritin keksiä pikkuleiville suomenkielistä käännöstä, mutta ”vadelmaluolat” eivät ihan natsaa omaan korvaan. Tai ainakaan se ei tee oikeutta näille ruotsalaisten klassikkoleivonnaisille, jotka voi tehdä myös paperivuokaan. Itse halusin nimenomaan pikkuleipiä, joissa on murean pehmeä rakenne, murotakinan ihana maku sekä makea vadelmasydän!   Taikina on helppo …

 

Hei! Eilen hulinoitiin, kun pikkuinen tytär täytti vuoden. Merimies valmisti suurimman osan herkuista – kinuskikakkua, unelmatorttua voikreemitäytteellä sekä pannacottaa tyrnihillolla! Minä toteutin kauan mielessä olleen idean tehdä itse hallongrottor-pikkuleipiä, jotka naapurimaassa on jo ihan klassikon maineessa. Laitan joitain reseptejä myöhemmin 🙂 Kivaa oli, siitä kiitos vieraille! Hi! Here are some random pics from my daughter´s …