Hei! Nyt mennään ehkä vähän sisustusaiheen vierestä, mutta tässä on asia, josta haluan aivan välttämättä kirjoittaa. Tai paremminkin tuote, joka tuli sattumalta puheeksi yhden kaverini kanssa, joka työssään muotoilijana kohtaa jatkuvasti paljon uusia yrityksiä ja tuoteideoita. Hän näytti minulle lasten nukkumisen helpottamiseksi suunnitteltua unitukea, jota voi halutessaan nostaa ja laskea helposti. Kahden lapsen äitinä tajusin …
KITCHEN ESSENTIALS
Hei! Tämän kaupungin varsinaiset sisustusliikkeet on laskettavissa melkeinpä yhden käden sormilla. Saati sitten semmoiset, joiden asiakkaana olisi tullut oltua lähes vuosikymmen! Palosaarella sijaitseva Säde sisustusliike täyttää nämä molemmat kriteerit, sillä sen valikoima on jaksanut ilahduttavasti elää aina sen mukaan mitä ihmiset kulloinkin haluavat koteihinsa. Jo 12 vuoden ajan! Itse olen ostanut Säteestä ihan kaikkea mahdollista …
GREEN CORNER
[mittaustagi] Hei! Vaikka koko ajan tuntuu, että valon määrä lisääntyy, niin se ei silti jotenkin yllä kuviin asti. Ihan vielä. Näistäkin puuttuu värit. Ehkä kamerallekin tarttis tehdä jotain, kuka tietää.. Ikkunalaudalle on joka tapauksessa tullut pari uutta kukkaa ja ensin makkarissakin käynyt isompi viherkasvi asettui paremmin tähän. Plantagen jakoi tammikuussa mainoskuvaston, jonka takasivulla oli -50 …
WHERE TO LOOK FOR INSPIRATION?
[mittaustagi] Hei! Välillä aina kysytään, että mistä löydän inspiraatiota sisustamiseen? Siihen ei välttämättä ole yhtä ainoaa vastausta paitsi, että aina inspiraatio välittyy siitä mitä ympärillä näen. Kiva juttu siellä, kiva juttu täällä – ne ikään kuin lokeroituvat johonkin muistiin, josta voi sitten omiin projekteihin ammentaa. Tai ainakin käydä läpi vaihtoehtoja. Välillä inspistä joutuu kaivamaan …
BUDGET FIND / WOOD TOYS
[mittaustagi] Hei! Tyttö täytti reilu viikko sitten 3 vuotta, ja sitä tietysti juhlittiin asianmukaisin menoin. Tärkein osuus taisi olla ”onnea vaan” -laulu, jonka aikana hän loisti kuin tähti. Merimies kunnostautui kakkujen kanssa ja minä koristelujen. Tosin tällä kertaa en saanut aikaiseksi mitään kovin uutta eli kuvat jäivät ottamatta. Hyvin pitkälle siis samat jutut kuin viime …
BUDGET TIP / WALL LAMP
[mittaustagi] Hei, tuossa jossain aiemmassa postauksessa vilahtikin jo tämä makuuhuoneen nurkka, joka on saanut uuden seinävalaisimen. Siitä siis pari sanaa, sillä edullista ja hyvännäköistä seinävalaisinta on tullut etsittyä melko pitkään. Nyt sellainen vihdoin löytyi, kun kuvan lamppu ei sopinutkaan ystävän remonttisuunnitelmiin ja hän laittoi sen kirppikselle myyntiin. Valaisin on Clas Ohlsonilta ja nimeltään Industry. …
TOP 10 FLEA FINDS IN 2015
Hei! Tänään on vuorossa kirppislöytöjen terävin kärki eli parhaat viisi löytöä vuodelta 2015. Tähän joukkoon on valikoitunut ne harvinaisemmat löydöt, joihin ei joka päivä kirppiksillä tai 2nd hand -liikkeissä törmää. Ainakaan täällä Pohjanmaalla. Mitäs sanotte viiden kärjestä? =) Otsikoissa jälleen linkit koko postauksiin sekä löytöpostaukseen, jossa sijat 6-10! #5 / Vintage String-hylly Tähän löytöön sopii …
TOP 10 FLEA FINDS IN 2015 / PART 1
Hei! Vuosi on vaihtunut ja kalenterissa lukee tammikuu. Tuntuu jotenkin epäuskoiselta varsinkin, kun itse katselen koko ajan omaa laskuria eli odottelemme tietysti vauvan syntymää keväällä. Ei siis hurjia uudenvuodenlupauksia tai laihdutuskuureja tällä puolen ruutua ;). No sen lupauksen kyllä teen etten juo kahvia enää yömyöhään – ei ollut kiva valvoa aamukuuteen yhden pikkukupillisen takia viime …
DIY CHOCOLATE ORNAMENTS
Hei! Ihana odotettu perjantai! Tässä tulee helppo ja nopea kuusenkoristevinkki, jos viikonloppuna tekee mieli askarrella. Itse tykkään, että joulukuusessa on syötäviä herkkuja, esim. pipareita, polka gris -tankoja ja suklaata. Tosin viimeksi mainittuja myydään kaupoissa niin susirumissa kääreissä, ettei niitä paljon huvita kuuseen ripustella. Homma on kuitenkin helposti muutettavissa eli tähän diy-ideaan tarvitaan vain valmiita suklaakuusenkoristeita, …








