Maiju Saw
  • About

IT´S A START

By Maiju Saha on 8.8.2010

Mietin pitkään mitä teen melkein kolmevuotiaan fru skrot -blogini suhteen nyt kun elämäntilanne on sen aloittamisvaiheesta muuttunut niin paljon. Blogilla on kivasti seuraajia ja sinne on vuosien saatossa kertynyt paljon erilaista – kuvia, pohdintaa ja ideoita. Kiitos kaikille, jotka olette sinne jättäneet ajatuksen jos toisenkin! Silti se jo nimensäkin puolesta edustaa asioita, joista olen luopumassa. Bloggailusta on silti tullut niin tärkeä harrastus, etten osaa olla ilmankaan.

Eli TERVETULOA tänne uuteen blogiini, MY SECOND LIFE, joka viittaa uuteen aloitukseen mutta myös palavaan second hand ja vintage kiinnostukseeni. Jatkan siis edelleen kirjoittelua sisustamisesta, kirppislöydöistä ja ehkä aiempaa laajemmin myös erilaisista tyylijutuista. Toista blogiani en enää päivitä, mutta se saa nyt toistaiseksi olla selattavissa.

Eli halleluja, eka sisustusaiheinen päivitys uudesta olohuoneesta – paljon tuttuja tavaroita, jotka hakevat vielä osaksi paikkaansa. Sohva 2nd hand, pieni istumatyyny samoin (3,00 €) – päällystin sen ja toisen samanlaisen uusiksi Ikean kankaalla.

Iso Vallilan tyyny oli löytö Askon alesta (7,00 €), toinen tyyny H&M Home mallistoa.
Kiva, kun kävit!

Hi and WELCOME to my new blog, MY SECOND LIFE! Here I will continue to blog about home decorations, vintage and 2nd hand findings among other style related issues. Blogging has become an important hobby for me as well as a channel to publish my pictures. My previous blog fru skrot will be on the web still some time, but I will not update it anymore. I hope you start this new and excting journey with me and share your toughts about vintage living and other things related to happy and joyful life!

As a starter I offer you some pictures from my new home and living room, though still under construction in many ways 🙂

blogginglifelivingroom
Posted in Blogging, Inspiration, Interior, Livingroom, Vintage & second hand.
Share
PreviousA MILLION POSSIBILITIES

24 replies to “IT´S A START”

  1. Riikka T 10.8.2010 at 10:49

    Hei!
    Olen iloinen, että jatkat bloggaamista!

    Vastaa
  2. Mari 10.8.2010 at 11:17

    Onnea uudelle blogille! Ja kaikkea hyvää Sinulle! 🙂 Jatkan lukijana myös täällä.. 🙂

    Vastaa
  3. Karin 10.8.2010 at 11:51

    A fresh start, good for you!

    Vastaa
  4. Ulla-Kristiina 10.8.2010 at 13:40

    Myös minä toivotan onnea uudelle blogillesi!

    Voimia ja kaikkea hyvää sinulle!

    Vastaa
  5. Kotilo 10.8.2010 at 13:41

    Kivan näköistä täälläkin! Onnea ja tsemppiä uuteen elämään ja blogiin!

    Vastaa
  6. Elsa 10.8.2010 at 13:57

    Tulin heti moikkaamaan ja toivottamaan onnea tälle blogille… Ja onneksi jatkat blogaamista… 🙂

    Vastaa
  7. Heidi - Suklaamarenki 10.8.2010 at 14:30

    Hei, harmillisen harvoin kommentoin vaikka usein sivuillasi käynkin. Oikein hyvää ja uutta alkua blogillesi kuin muutenkin:)

    Vastaa
  8. Jenni 10.8.2010 at 17:09

    Komeasti lähtee käyntiin uusi blogisi!

    Vastaa
  9. Marsuliini 10.8.2010 at 19:25

    Tulin heti ilmoittautumaan tänne ”uuteen kotiisi”. Ihanaa, että jaksat jatkaa bloggaamista. Hyvää loppukesää ♥

    Vastaa
  10. Galleri MochB 10.8.2010 at 19:34

    Jag följer gärna med. Alltid lika roligt och inspirerande att titta på dina vackra bilder!

    Vastaa
  11. Marielisa 10.8.2010 at 19:59

    Kaikkea hyvää uudessa elämänvaiheessasi ja onnea uudelle blogille!
    Kiva että jatkat bloggaamista 🙂

    Vastaa
  12. Kamomilla 10.8.2010 at 20:34

    hei blogiystävä!

    Kiva attä jaksat jatkaa kirjoittamista- sinulla on kuitenkin paljon inspiraatiota jaettavaksi muille, kunhan saat kaikki palaset ensin koottua. Itsekin olen eronnut kerran ja tiedän mitä se on. lapset oli silloin pieniä ja yksin oli aika rankkaa. Ero oli vaikea ja joskus pelotti ihan hirveesti että jaksankohan ja pärjäänköhän yksihuoltajana….

    Toivon sinulle kaikkea hyvää, kyllä kaikki varmasti järjestyy parhaimpaan päin ja jonain päivänä näet varmaan että kaikella on tarkoituksensa, vaikkei se heti itselleen selkiäiskään…

    tsemppiä!
    kamomilla

    Vastaa
  13. Louise 10.8.2010 at 20:56

    Haluan tietysti jatkossakin seurata! Onnea uuteen blogiin ja tsemppiä uuteen elämänvaiheeseen!

    Vastaa
  14. Chrissy 11.8.2010 at 2:57

    How exciting…and how brave of you!!! I can hardly wait to see more of your blog and new home…wishing you nothing but the best! Chrissy

    Vastaa
  15. Sort of Pink 11.8.2010 at 7:57

    Ihanaa että jatkat bloggaamista! Tuot siten iloa monille – ainakin minulle paljon =)

    Vastaa
  16. Hanna 11.8.2010 at 20:42

    Ihana, että jatkat! Onnea uudelle blogille ja ”uudelle elämälle”.

    Vastaa
  17. Kirsikka 11.8.2010 at 22:14

    Onnea uuteen kotiin ja voimia sinne myllerryksen keskelle! Ihana juttu että jaksat vielä jatkaa täällä blogimaailmassa 🙂

    Vastaa
  18. Bullukat 12.8.2010 at 1:11

    Onnea uudelle elämälle ja blogille. Harvoin olen kommentoinut, mutta mielelläni vanhaakin blogiasi lukenut. Piti siirtyä tänne uuteen.

    Vastaa
  19. mimmu 12.8.2010 at 17:36

    menossa mukana! mikä tuo pieni puu on?

    Vastaa
  20. Krisse 14.8.2010 at 10:58

    Onnea uuteen blogiin..harvoin minäkin kommentoin mutta usein blogissasi olen vieraillut..

    Vastaa
  21. Helt Enkelt 14.8.2010 at 18:01

    det ska bli roligt att följa dig här på -my second life-.

    hälsningar
    anna-malin

    Vastaa
  22. Something White 15.8.2010 at 0:53

    Dear M., all the best to you and in this new life much happiness and joy!
    Many greetings, Marjolijn

    Vastaa
  23. Langanpiilottaja 27.8.2010 at 12:33

    Hei!
    Ja onnea uuteen kotiin!
    Kiitos myös, kun otat meidät mukaasi tähän uuteenkin blogiisi 🙂

    Vastaa
  24. Sirkka 28.8.2011 at 17:14

    Hello! Onnea ja Iloa jokaiseen päivääsi ystäväin ihanaa kun löysin tieni tänne mutkien kautta, mutta löysinpä kuitenkin! Jee!
    Siistiä jälkeä ja niin omaperäistä jännä tuo iso lankakerä”pöytä”

    Kiva itsellesi!

    Vastaa

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • About